Minä seurasin häntä huonetta katsomaan, olin tyytyväinen siihen ja muutin oitis huoneesen asumaan, jossa toimessa Jim auttoi minua samalla hyväntahtoisuudella, kuin ennen yliopistossa ollessamme. Me kävimme kaikissa huutokauppa-paikoissa, ostimme puoleksi pidettyjä huonekaluja ja puuhasimme sellaisella innolla, että minulla yön tullessa oli oma koti järjestettynä. Keitimme oitis teevettä Jim'in patenteeratussa nuoren-miehen teekeittäjässä ja puhelimme vanhain, hyväin ystäväin avosydämisyydellä asioistamme. Jim kysyi ujostelematta ehdoistani herra Goldstick'in kanssa ja lausui:
"Nyt poikaseni; nyt sinun täytyy saada vanhalta vaariltasi joitakuita neuvoja näissä maallisissa asioissa. Paljonko, ensiksikin, tuo vanha kettu maksaa sinulle?"
"Tarkoitatko herra Goldstick'iä?" kysyin minä.
"Tarkoitan", vastasi Jim; "minä kutsun häntä ketuksi lyhyyden vuoksi.
Tarjosiko hän edes sinulle kunnon palkan?"
"Palkkani tosin ei ole niin suuri, kuin olisin toivonut; mutta koska sanomalehti, niinkuin hän vakuutti, ei ole mikään raha-yritys, vaan ainoastaan siveellinen pyrintö, niin lupasin tyytyä vähempäänkin".
"Rehellisen tätini nimessä!" huudahti Jim harmistuneena. "Miten Harry, eikö kulmahampaasi vielä ole puhjenneet? Etkö huomaa että tämä lehti on oikea kultakaivos sen toimittajalle? Hän asuu palatsissa ja ajelee omissa vaunuissansa".
"Jos oikein käsitin hänen sanansa, niin ei sanomalehti taloudelliselta kannalta ole mikään voittoa tuottava yritys".
"Tuo kettu kutsuu kaikkia asioita huonoiksi, jotka eivät tuota sataa prosenttia. Puhu sinä siveellisistä pyrinnöistä! Mitä hän lupasi sinulle palkkaa?"
Minä mainitsin summan.
"Kuinka kauaksi?"