"Mitä, ai'otko lähteä Bostoniin?" kysyin minä.
"Ainoastaan hengessä, sinä viatoin lapsi. Luuletko todellakin, että kirjeiden kirjoittajat ovat siellä, jossa he sanovat olevansa? Sanoinhan jo sinulle että olen 'humbugien' päätoimittaja. Tämä pieni asia kuuluu aivan minun ammattini piiriin".
"Jim", sanoin minä juhlallisesti, "en tahdo kietoutua tuollaisiin juonitteluihin".
"Kas niin, Harry! eipä yleensä kenkään tahtoisi olla juuri siinä, missä hän on; mutta jos tarkemmin mietimme tätä asiaa, niin ei sinulla ole enään mitään sen kanssa tekemistä. Bolton ja sinä olette verrattavat suuriin kanuuniin, joilla, kun kerran saamme teidät käännetyiksi oikealle suunnalle, on lupa paukkua niin paljon kuin vaan haluatte, ja varmaankin lähtee erinomainen siveellinen vaikutus paukkumisestanne. Minä olen kevyt tykkiväestö, joka ajelee sinne tänne taistelu-kentällä, — pih, pah, puh — ja taas eteenpäin; mitä sinä huolit siitä mitä minä teen? Näetsen, Harry, sinun täytyy pystyttää joitakuita yleisiä raja-pyykkiä, tietääksesi kuinka pitkälle saat mennä. Minun olisi jo ennen pitänyt antaman sinulle moniaita ohjeita. Sillery & Peacham'in kirjoja täytyy meidän aina ylistää, siinä emme saa erehtyä, ja jos joku sellainen kirja, jota ette tahdo ylistää, joutuu sinun tahi Bolton'in käsiin, niin jättäkää se minulle. Sitä vastoin tulee meidän aina moittia Burill & Bangem'in kirjoja. Kun viime vuonna olimme riidassa heidän kanssansa ottivat he ilmoituksensa pois lehdestämme ja antoivat ne 'Aarre-aittaan'. Jos sattumoilla saat käsiisi jonkun huonon kirjan, joka on heidän kustannuksella painettu, niin iske siihen armahtamatta ja saarnaa niin paljon kuin vaan tahdot, sillä silloin olet oikealla radalla. Näetsen, jos vaan saamme teidät oikealle suunnalle, niin te voitte tehdä ihmeitä".
"Mutta Jim", sanoin minä, "tätenhän sorramme kaiken todellisen arvostelun, ja teemme sen aivan arvottomaksi".
"No eipä niillä suurta arvoa olekaan", sanoi Jim miettien. "Väliin tulee minun surku noita vasta-alkavia, joiden ensimmäisiä kirjoja moititaan varsin mitättömiksi, ainoastaan siitä syystä, että herra Goldstick on ollut riidassa kirjan kustantajan kanssa. Lohdutuksena on kuitenkin, että 'Aarre-aitta' ylistää kaikkia, joita me sorramme ja moitimme. Onhan meillä sitä paitsi aikakaus-kirjamme. Nyt on 'Särmä-kallio' ystävämme; pari vuotta sitten olimme riidassa sen kanssa ja moitimme sen kirjoituksia pahan päiväisiksi; mutta nyt olemme jälleen sovinnossa ja kun sääntönämme on aina alkaa alusta, niin voit kehua kutakin vihkoa ensimmäisestä alkaen — sillä reitillä et joudu karille. Sitten on meillä 'Pacific'. Sitä lehteä saat nokkiloida niin paljon kuin itse vaan tahdot, — mutta ehkä kuitenkin on parasta, että jätät sen minun huostaani; minulla on erinomainen kyky lausua pieniä purevia lauseita, jotka ärsyttävät ihmisiä ja joihin ei voi vastata mitään. Seikka on näetsen se, että 'Pacific' on nostettava ylpeiltä hevosiltansa, ennenkuin voimme olla kohteliaat sitä kohtaan".
"Jim — —" koetin alkaa puhua.
"Kas niin; mene sinä ja aukaise sydämesi Bolton'ille, jos sinulla on jotakin lisäämistä", jatkoi hän; "minun täytyy nyt kirjoittaa kirjeeni Boston'ista. Saathan nähdä, Harry, eitä päästin sinut tästä rettelöstä heiluvin lipuin ja kaikuvin soitoin, ja että hankin kirjalle paljon enemmän lukijoita, kuin sillä olisi jos et olisi tuota arvosteluasi kirjoittanut".
"Mutta Jim; onko tämä oikein tehty?"
"Ah, sinä hurskas sielu! Miten luulet päiväsi päättyvän, kun puhut tuolla tavalla täällä Newyork'issa? Minä en ole luonut maailmaa, enkä myöskään hallitse sitä, mutta sen täytyy kumminkin elättää minut. Mene sinä nyt Bolton'in luo ja jätä minut työhöni. Minulla on monta palstoa kirjoitettavana lehteemme ja sitten täytyy minun mennä katselemaan tuota hiton vesimaalaus-näyttelöä, olen, näet, luvannut Snookille ylistää hänen näyttelöänsä. En luule joutuvani levolle ennenkuin puolen yön aikaan".