"Kun sen saat valmiiksi", sanoi Jim, "niin varmaankin odotat vaimoasi taivaasta".
Tämän keskusteluni Jim'in kanssa olen kertonut sentähden, että se selvittää lausetta: ihminen ei voi edeltäpäin määrätä kohtaloitaan. Kun olemme tehneet jonkun vakavan päätöksen tahi asettaneet korkean silmä-määrän elämällemme, näyttää väliin siltä kuin sallimat tahtoisivat ilvehtiä kanssamme, asettamalla meidät suhteisin, jotka viekoittelevat meitä tekemään juuri sitä, jota olemme päättäneet aina olla tekemättä. Usein voivat aivan vähäpätöiset seikat murtaa kaikki hyvät päätöksemme. Viatoin sateenvarjoni oli syy siihen että minunkin mieleni pian muuttui.
Seuraavana aamuna oli minulla jotakin toimitettavana kaupungin äärimmäisessä osassa; ja vaikka taivas oli melkeen selkeä otin kuitenkin sateenvarjon mukaani, sillä pelkäsin taivaan rannalla näkyvää pientä pilveä. Sateenvarjoni oli pieni ja hieno, taidokkaasti tehdyllä varrella. Sen olin matkoillani ostanut Dieppe'stä.
Oli muuan noista vaihettelevista, juonikkaista huhtikuun päivistä, jolloin luonto, herkkä-luontoisen kaunottaren tavoin, ei näy tietävän mitä se tahtoo, vaan nauraa väliin ja väliin itkee.
Aamupuolella oli ystävällinen, hymyilevä luonne valtaavana, ja melkeenpä kaduin, että olin tuolle pitkälle matkalle kaupungin läpi varustanut itseni liiallisella sateenvarjolla. Tätä ajatellessani ajuri-vaunussa, jonka oitis piti lähteä liikkeelle, astui äkkiä nuori nainen vaunuun ja istahti minua vastapäätä.
Kirjailijana olin usein, matkoillani edes-takaisin kaupungissa, varsin levollisena tutkinut ruusuja Newyorkin hienosta maailmasta. Tuskinpa missään maassa maan päällä olemme niin hyvin tilaisuudessa matkoillamme joutua yhteyteen hienojen ja sivistyneiden naisten kanssa, kuin Amerikassa. Englannissa on tämä luokka varjeltuna uteliailta katseilta yhteis-elämän sääntöjen kautta. Hienot naiset siellä ajavat omissa vaunuissansa, kulkevat rautateillä yksityisissä vaunuissa ja hotelleissa he syövätkin eri huoneissa, ikääskuin olisivat kotonansa. Ranskassa on nuori, naimatoin nainen vielä ankaramman varjeluksen alla, sillä häntä pidetään melkeen luostarimaisessa yksinäisyydessä, kunnes avioliitto avaa vankihuoneen portit. Nuoren Amerikalaisen naisen, paraimmista ja ylhäisimmistä luokistakin tapaamme kaikkialla. Hän liikkuu ruhtinattaren varmuudella, eikä ymmärrä mitä hänen tarvitsisi pelätä. Hän katselee ympärillänsä olevia hallitsijattaren silmällä ja vaatii, että kaikki poistuu hänen tieltänsä, joka yleensä tapahtuukin meidän vapaavaltaisessa yhteiskunnassamme.
Koko ajan, kun Newyorkissa olin oleskellut, olin pysynyt erilläni kaikesta seura-elämästä. Äänetöin tuttavuus, jonka matkoillani yhteisissä ajurinvaunuissa tein maani naisten kanssa, oli sentähden suuri ja vahingoittamatoin ilon-lähde. Ei ainoatakaan muotoa jäänyt huomaamattani, tutkiessani näitä hienon maailman ruusuja, eikä untuvatakaan muotin höyhentöyhtössä jäänyt tarkkaamattani. Tarkastin kunkin käytöstapaa ja luonnetta ja suunnittelin mielessäni uutta romania, jossa ne muodot, joita olin tutkinut, ilmaantuisivat. Älä toki usko, että töllistelin suu auki ja silmät seljällään kaikkia, joita tapasin. Harjoittelin itseäni ahkerasti tarkastelemaan muiden huomaamatta ja näkemään muiden näkemättä.
Ilman liikanaista uteliaisuutta huomasin siis nytkin, että minua vastapäätä istui nainen erinomaisilla luonnon lahjoilla. Ensi silmäyksessä huomasin, että edessäni oli muuan Newyorkin ruhtinattarista, jotka ovat tottuneet aina kävelemään pehmeillä matoilla ja hengittämään kukkain tuoksua. Oitis voi nähdä, että hän tiesi miten hänen tuli käyttää itseänsä. Hän istahti vaunun istuimelle, niin arvokkaana, kuin se olisi ollut hänen valta-istuimensa, ja pieninkin liikkeensä osoitti hillittyä elävyyttä. Tämä minua miellytti, niinkuin yleensä ihmiset meitä miellyttävät samassa määrässä kuin heissä huomaamme elävyyttä, virkeyttä.
Kukin tietää, että löytyy henkilöitä, jotka aina, vaikka he istuisivat kuinkakin hiljaa, vaikuttavat ympärillänsä oleviin ja saattavat heidät tuntemaan läheisyytensä. Tällainen vastustamatoin vaikutus veti minunkin silmäni naapuriini. Hän oli nuori, tavallisen pitkä, hoikka ja soma vartaloltansa; kasvonsa eivät olleet ihanat mutta miellyttävät ja tunnokkaat. Näin parin kauniita, tummia silmiä, jotka näyttivät vielä tummemmilta sen kautta, että hiuksensa olivat aivan kullan-keltaiset. Tummat silmät ja silmä luomet, yhteydessä kauniin tukan kanssa, tekevät tavallisesti erinomaisen vaikutuksen. Hän oli puettuna kuni naisen Fifth Avenue'stä sopii, uusimman muodin mukaan. Hieno kasimiri-kaulahuivi oli vallattomasti heitetty hänen hartioillensa ja hänen pienet kätensä olivat erinomaisen hienoissa hansikkaissa. Hänen sormellansa riippui pieni kullalla ja helmillä kudottu kukkaro, josta hän alkoi hakea pientä-rahaa maksaaksensa ajo-lippunsa, jota tehdessä hänen kasvoillensa kuvautui harmillinen hämmästys, vaihetellen hymyn kanssa. Minä huomasin heti asian laidan. Tragi-komillisella katseella tarkasteli hän kymmendollari-seteliänsä ja käänteli turhaan kukkaronsa nurin löytämättä pientä-rahaa tahi ajo-lippua. Minä kumarruin ja tarjosin, niinkuin herrasmiehen tulee tehdä, lipun hänenkin puolesta. Hän antoi minulle kainosti kymmendollari-setelinsä ja näytti hymyellen tyhjää kukkaroansa.
"Suokaa että minä suoritan tämän asian", pyysin minä.