Rikkaat miehet Amerikassa ovat joko rikkaiden isäin poikia — jotka, kumminkin ne, joita minä olen nähnyt, ovat sangen arvottomia, tahi myöskin asioitsijoita, jotka oman työnsä kautta ovat varallisuutensa hankkineet. Mutta kuinka moni löytyy heidän joukossansa, joka ei rikkauksia kerätessänsä olisi uhrannut jaloimman luonteensa? Kuinka moni heistä eikö pidä rikkauksien hankkimista elämänsä pää-määränä? Ja kuinka sellaiset miehet voisivat ylläpitää ja kohoittaa vaimon jalompia ominaisuuksia.
Herra Sydney ottaa sielulla ja mielellä ja kaikilla voimillansa osaa tuohon suureen onnenpeliin, jonka kautta Amerikassa varoja ko'otaan. Hän on rautatien kuningas, pörsi-prinssi, mies, jonka laivat neljänkymmenentuhannen hevosen voimalla viiltävät Newyork'in vesiä. Hän tarvitsee kauniin, loistavan ja ihastuttavan vaimon järjestämään ja kaunistamaan kotiansa ja nyt hän on Evan jalkojen edessä, sillä Eva — sitä ei voi kieltää — on tähän aikaan etevin kaunotar seuroissamme. Hän on niin rakastunut Evaan, kuin tuollainen mies voi olla; mutta hän ei tunne Evaa, ei edes niin paljo, että hän voisi aavistaa kuinka vaarallista on mennä naimisiin tuollaisen tytön kanssa. Minne hän joutuu kaiken sen lämmön, tunnollisuuden, kaipauksen, ihastuksen ja niiden tuhansien ristiriitaisien tunteiden kanssa, jotka Evan sydämessä löytyvät? Sen miehen, joka Evan naipi, pitäisi tunteman hänet paremmin, kuin Eva tuntee itsensä, mutta herra Sydney ei koskaan opi ymmärtämään Evaa, jospa he eläisivätkin ikäkauden yhdessä. Hänellä ei ole mitään mitta-puuta, jonka mukaan hän Evaa arvostelisi; ja parahin loppu tälle aviolle olisi että he suostuisivat olla riitelemättä keskenänsä ja kulkea kukin tietänsä, hän maailmassansa — ja Eva samoin — tällaista pidetäänkin nykyaikaan loistavana avioliittona!
Mutta minä jo tuskaannun Evan kanssa, ja sen teen hänen avujensa tähden. Hänellä on luonnonmukainen tarve miellyttää ja aina olla myöntyväinen; kun äitini ja Maria täti kerran ovat saaneet tämän avioliiton päähänsä, eikä kenkään muu vielä ole anastanut Evan sydäntä ja hän sitä paitsi jo on väsynyt ja tuskaantunut kaikkeen, niin pelkään, että Evalta puuttuu voimia vastustamaan heidän houkutuksiansa. Tämä tunne tekee hänet vielä heikommaksi; hän epäilee, mutta ei voi päättää mitään. Hänen luonteensa on juuri sellainen, että se saattaa hänet levottomaksi, mutta ei voi päästää häntä siitä. Muuan ihmistuntia lausui hänestä, että häneltä puuttuu hävittämis-elin, ja se onkin aivan totta. Taito saattaa muillekin tuskaa on todellakin aivan väittämätöin täydelliselle olennolle. Emme voi ryhtyä mihinkään tosi-toimeen jos meiltä puuttuu rohkeutta joskus olla miellyttämättä; — minulla on paljon tätä rohkeutta. He eivät enään ko'ekaan ohjata eikä orjuuttaa minua. Miksi? Siksi että olen tehnyt itseni muista riippumattomaksi, siksi, että aina olen valmis taisteloon. Taistelo tosin ei ollut miellyttävä; mutta nyt on rauha varma; minä olen aivan vapaa, jota vastoin kukin sekaantuu Evan asioihin. Häntä he pitävät voittomaan vertaisena, jolla ei ole mitään oikeuksia. Tämä harmittaa minua. Vielä minä uudistan sydämelliset kiitokseni niistä vakavista opetuksista ja neuvoista, joita Te viime kirjeessänne Evalle annoitte ja toivon että ne saattavat hänet miettimään etuansa.
Teidän nöyrin ja kiitollisin
Idanne.
Kirje Eva van Arsdel'ilta Isabella Convers'ille.
Armas Bellani!
Tuhansia kiitoksia ystävällisestä kirjeestäsi, sekä onnen toivotuksistasi ja kysymyksistäsi, joita siinä teet; minä kiitän sinua niistä vaikk'ei edellisiin löydy mitään syytä eikä jälkimäisiin mitään vastausta.
Ei, Bella, vielä saat jonkun aikaa pitää ystäväsi omanasi. Herra Sydney, sen kyllä myönnän, on varsin kohtelias minua kohtaan, mutta kihloja en ole häneltä ottanut, äläkä usko mitään tuollaista, ennenkuin sen kuulet minulta itseltäni, omalla nimikirjoituksellani ja sinetilläni varustetussa kirjeessä. Sinä saat siis huoletta kaikkialla vastustaa tuota kulku-puhetta.
Monta kihlausta on tänä talvena tapahtunut piirissämme. Lotta Trevillian menee naimisiin Sim Carrington'in kanssa ja Betty Somers on viimeinkin päättänyt ottaa vanhan Watkins'in, vaikka hän on viittäkolmatta vuotta vanhempi kuin Betty. Mutta serkkuni Maria Elmore'n naiminen nuoren Rivingston'in kanssa on toki vuoden loistavin liitto. Häpeänpä todellakin, asiain näin ollessa, istua ääneti, voimatta julistaa omaa menestystäni. Mutta, näetsen, tuo onnetoin päättämättömyyteni vaivaa minua yhä vielä ja minä luulen varmaankin, että tulen elämään peloittavana esimerkkinä kaikille muille tytöille.
Kuitenkin sattui minulle, joku aika sitte, omituinen kohtaus. Muistathan että minä viime kesänä, ollessani luonasi Englewood'issa, ihailin noita sonetteja Italiasta, joita nimi-merkki "X" oli kirjoittanut "Talvitiehen". Muistanethan vielä tuon runoelman, nimellä "Fra Angelico", vai kuinka? No hyvä! Nyt olen keksinyt ken tämä "X" on. Se on eräs herra Henderson, joka nyt on Newyork'issa, suuren kansanvallan aputoimittajana. Me siskot olemme nähneet hänen usein kävelevän Jim Fellows'in kanssa — muistathan ken se on? Jim sanoo, että herra Henderson on oikea eräkäs, joka ei tee muuta kuin lukee ja kirjoittelee aina vaan, ottamatta osaa seura-elämään! Eikö ole omituista ystäväiseni, että kohtalo johdatti tämän eräkkään minun tielleni?