Joku tällainen jalo esikuva oli minullakin edessäni, kun sallin itseni lankeamaan tuohon miellyttävään kiusaukseen, joka ilmaantui eteeni tutustuessani Eva van Arsdel'in kanssa. Otaksuen, Jim'in sanain mukaan, että hän jo oli kihloissa, ja kun en itse saattanut ajatellakaan naimista, en huomannut mitään joka olisi estänyt minut nauttimasta hänen seuraansa. Enhän itse ollut laisinkaan vaarassa ja olisihan ollut varsin narrimaista luulla hänenkään olevan vaarassa. Jospa tuo muotin ruhtinatar, jonka jalkain edessä koko maailma makasi, jospa hän pitäisikin arvonsa mukaisena ystävällisesti ajatella kirjailija-parkaa, mikäpä vaara siinä olisi? Jospa kuitenkin olisin ollut viisas, olisin varmaankin antanut sen seikan varoittaa itseäni, että minä koko yön, ensi esittelyn jälkeen, olin unta saamatta, muistissani kertoen joka sanan, jonka hän lausui, ja että minä alituisesti luin päivät ja tiimat tulevaan keskiviikkoon. Enpä olisi millään ehdolla sallinut, että Jim arvaisi tunteitani ja mietteitäni ja suurella vaivalla ko'in pettää, nukuttaa ja levoituttaa itseänikin, ikääskuin olisin ollut joku vieras henkilö.
Varhain eräänä sumuisena aamuna heräsin unesta, jossa näin Evan, ja hän oli niin elävänä ja luonnollisena edessäni, että minä karkasin ylös ja luulin vieläkin näkeväni hänen kasvonsa edessäni.
Äkkiä kuulin soitettavan eräässä läheisessä kirkossa ja nyt muistui mieleeni, että Eva oli sanonut aina käyvänsä aamu-kirkossa.
Mikäpä esti minua sinne menemästä ja häntä näkemästä! Olisihan tuo virkistyttävä kävely, jo sekin olisi hyvä asia, ja sitte vielä hartauden-hetki aamusella — olisipa tuo todellakin niin sopivaa, että ihmettelin miten nyt vasta tämän huomasin. Minä pukeuin kiireesti ja riensin "Pyhän haudan kirkkoon", jossa uusi pappi, jota Eva kehui hyväksi saarnamieheksi, piti aamurukouksia paaston aikana.
Minusta tuntui omituiselta olla noiden harvain kuulijoiden joukossa, jotka tänä varhaisena aamu-hetkenä olivat kirkkoon kokoontuneet. Aamu-aurinko säteili kirkon monivärisistä akkunoista sisään. Uruista kaikui hiljaiset säveleet. Eräässä penkissä, aivan lähelläni istui Eva, yksinkertaisessa mustassa puvussa, hartauteen vaipuneena.
Kun jumalan-palvelus loppui ja nuot harvat kuulijat riensivät kukin haarallensa, asetuin minä kirkon ovelle Evaa tavatakseni.
"Hyvää huomenta, neiti van Arsdel," sanoin minä.
Hän säpsähti, katseli hämmästyneenä minuun ja punastui ankarasti.
"Herra Henderson! minä hämmästyin suuresti."
"Miksi niin?"