"Divonnen alle on puhjennut reikä. Pelastakaamme itsemme!"
"Jätä minut rauhaan!"
"Mutta kuunnelkaahan toki!"
Ääneni oli niin terävä, että Gaspard setä jäi kuuntelemaan. Sama pauhu kuului vielä, mutta entistä kovemmin ja jylhemmin. Ei voinut erehtyä, vettä syöksyi kaivokseen.
"Juokse vikkelästi", huusi hän minulle, "kaivoksessa on vettä!" Ja huutaen yhtämittaa: "kaivoksessa vettä" setä Gaspard tarttui lamppuunsa, mikä on aina kaivosmiehen ensimäinen liike, ja pistäysi käytävään.
En ollut päässyt kymmentä askelta, kun huomasin maisterinkin laskeutuvan käytävään saadakseen tietää, mikä synnytti jyryn, joka häntä oli hämmästyttänyt. "Kaivoksessa vettä!" huusi setä Gaspard. Vesi oli nopeasti kohonnut käytävissä, sitä jo oli polviamme myöten, ja se vaikeutti kulkuamme. Maisteri lähti juoksemaan meidän mukanamme, ja kaikki kolme mennessämme huusimme louhosten luona:
"Pelastakaa itsenne! Kaivoksessa on vettä!" Vesi kohosi kauhistuttavan nopeasti. Onneksi emme olleet kaukana tikapuista, sillä muutoin emme olisi niille päässeetkään. Maisteri saapui ensimäisenä, mutta pysähtyi ja sanoi: "Nouskaa te ensiksi, minä olen vanhin ja sitäpaitsi kylmäverisin."
Gaspard setä nousi ensimäisenä ja minä hänen jäljestään, maisteri tuli viimeisenä, ja sitten hänen jäljessään hyvän matkan päässä muutamia työmiehiä.
Ei milloinkaan oltu neljääkymmentä metriä, joka matka on toisesta kerroksesta ensimäiseen, kuljettu niin nopeasti. Mutta ennenkuin tulimme viimeisille puolapuille, ryöpsähti vesiputous päällemme ja sammutti lamput.
"Pysytelkää lujasti kiinni!" huusi setä.