"Ei ole muuta kuin odotettava", sanoi maisteri.
"Mitä odotettava?"
"Odotettava, vai luuletko voivasi lamppukoukullasi hakata aukon neljän- tai viidenkymmenen metrin vahvuisen maakerroksen läpi."
"Mutta me kuolemme nälkään."
"Vielä suurempikin vaara meitä uhkaa."
"Maisteri, selitä, sinä pelotat meitä. Mikä suurempi vaara?"
"Nälkää voi kestää kauan. Minä olen lukenut, että työmiehet, jotka olivat joutuneet niinkuin mekin muutamaan kaivokseen suljetuiksi, olivat olleet kaksikymmentäneljä päivää syömättä."
"No, mikä sitten olisi meillä hätänä, kun kerran sanot, että vesi ei voi enää nousta?"
"Eikö päänne tunnu raskaalta ja eivätkö korvanne humise? Onko teidän helppo hengittää? Minun ei ole."
"Minulla kivistää päätä." — "Minua ellostaa." — "Minulla suonet lyövät ohimoilla." — "Minulla on järki sekaisin."