"No niin, siinäpä se on se vaara", sanoi maisteri. "Kuinka kauan voimme elää tässä ilmassa? Sitä en tiedä. Jos minä olisin oppinut sen sijaan kuin olen tietämätön, niin voisin sen teille sanoa. Mutta minä en nyt sitä tiedä. Me olemme neljäkymmentä metriä maan alla, ja luultavasti on kolmekymmentäviisi tai neljäkymmentä metriä vettä päällämme, se on: ilma painaa meitä neljän tai viiden ilmakehän painolla. Kuinka kauan tällaisessa puristetussa ilmassa voi elää? Se kysymys pitäisi saada ratkaistuksi, ja ehkä onnettomuudessamme saammekin sen tietää."
Minulla ei ollut vähintäkään aavistusta siitä, mitä puserrettu ilma oli, ja ehkä juuri senvuoksi niin kauhistuinkin maisterin puheesta. Tovereihini näytti myöskin kovasti vaikuttavan maisterin sanat, hekään kun eivät tienneet enemmän kuin minäkään, heissä niinkuin minussakin tietämättömyys synnytti levottomuutta.
Maisteri vain ei epätoivoisen tilamme tähden menettänyt mielenmalttiaan, ja vaikka hän yksin oikein ymmärsi tilamme kauheuden, niin hän kuitenkin vain mietti keinoja pelastukseksemme.
"Nyt", sanoi hän, "meidän on laitettava niin, että pysymme täällä vyörymättä veteen. Minun mielestäni on parasta jystää pengermä", sanoi maisteri. "Meitä on seitsemän; kahdelle pengermälle sovimme kaikki, neljä toiselle, kolme toiselle."
"Millä jystämme?" — "Meillähän ei ole tikkoja." —
"Lamppukoukuillamme pehmeitä ja veitsillämme kovempia kohtia."
Tyyneydellään ja päättäväisyydellään oli maisteri saanut vaikutusvoiman, joka kasvoi myötäänsä. Sehän on juuri rohkeuden kaunis ja suurellinen puoli, se valloittaa. Vaistomaisesti tunsimme, että hänen henkinen voimansa taisteli onnettomuutta vastaan, joka meidät oli tyhmistyttänyt, ja me odotimme pelastustamme tästä voimasta.
"Valitaan sellainen paikka, jota ei ole kovin vaikea murtaa", sanoi maisteri.
"Kuulkaa", sanoi setä Gaspard, "minulla on muuan ehdotus tehtävänä: jos kenelläkään on järki saapuvilla, niin juuri maisterilla. Kun me menetimme malttimme, niin hän sen säilytti. Hän on mies, ja hänellä on myös sydäntä. Hän on ollut tikkamies niinkuin mekin, ja hän tietää monessa suhteessa paljon enemmän kuin me. Minä ehdotan, että hän olkoon päällikkömme ja johtakoon työtä."
"Maisteriko!" keskeytti Carrory, joka oli tyhmä kuin pässi ja jolla ei ollut muuta ymmärrystä kuin se, minkä tarvitsi kärryjen työntämiseen. "Minkävuoksi minua ei päälliköksi? Jos päälliköksi pannaan kärrymies, niin minä olen kärrymies niinkuin hänkin."
"Ei tässä ole kysymys kärrymiehestä, pöllö, vaan miehestä. Ja meistä kaikista on maisterissa eniten miestä."