"Ettepä eilen sitä sanonut."
"Eilen olin yhtä tyhmä kuin sinä ja ivailin maisteria niinkuin muutkin, kun en halunnut tunnustaa, että hän tietää enemmän kuin me. Tänään pyydän häntä meitä käskemään. Hei, maisteri, mitä käsket minun tehdä? Minulla on lujat käsivarret, sen tiedät. Ja te muut?"
"Me tottelemme maisteria."
"Kuulkaa", sanoi maisteri. "Kun te tahdotte minua nyt päälliköksenne, niin mielelläni rupean. Mutta minä rupean sillä ehdolla, että teette käskyni mukaan. Me ehkä saamme viipyä täällä kauankin, useita päiviä, en tiedä mitä tapahtui. Me olemme kuin haaksirikkoiset lautalla, mutta vielä kauheammassa tilassa, sillä lautalla ainakin on ilmaa ja valoa, voi hengittää ja näkee. Tapahtukoon sitten mitä hyvänsä, niin teidän tulee, kun päällikkönne olen, totella minua."
"Tottelemme", kuului jokaisen suusta.
"Sen vannotte?" sanoi maisteri.
"Vannomme", sanoimme kaikki yhtä aikaa.
Ruvettiin työhön. Meillä kaikilla oli hyvät veitset.
"Kolme voimakkainta alkaa louhia, vähävoimaisimmat, Remi, Carrory ja minä, luomme soran pois."
"Sinun ei tarvitse tehdä työtä", sanoi Compeyrou, joka eli kuin jättiläinen, "sinä et saa rasittaa itseäsi, maisteri, sillä sinä et ole tarpeeksi voimissasi. Sinä olet insinööri: insinöörit eivät tee työtä käsillään."