Meidän oli tehtävä kaksi pengertä jystämällä ne liuskakiveen, ja ettemme vierisi louhoksen rinnettä, piti niiden olla niin laajat, että helposti sopi neljä toiselle ja kolme toiselle. Tehtyämme hyvän aikaa työtä lepäämättä olimme saaneet louhituksi pengermät, joissa oli tilaa istua.
"Jo riittää täksi kertaa", sanoi maisteri, "myöhemmin levennämme pengermää niin, että voimme maata. Ei saa turhaan kuluttaa voimia, me niitä hyvin tarvitsemme toteenkin."
Alemmalle penkereelle asettuivat maisteri sekä Gaspard, Carrory ja minä, ylemmälle muut.
"Pitää säästää tulta", sanoi maisteri, "on sammutettava, niin ettei jää palamaan kuin yksi lamppu."
Alettiin heti sammuttaa joutilaita lamppuja, mutta maisteri keskeytti.
"Odottakaa", sanoi hän, "tuulenhenkäys voisi sammuttaa lamppumme. Se kyllä ei ole luultavaa, mutta kuitenkin on lukuun otettava sekin mahdollisuus. Kenellä on tulitikkuja?"
Vaikka oli ankarasti kielletty sytyttämästä tulta kaivoksessa, niin kuitenkin melkein kaikilla työmiehillä oli aina tulitikkuja taskussaan. Kun täällä ei nyt ollut insinööriä näkemässä tätä sääntöjen rikkomista, niin maisterin kysymykseen vastasi heti neljä ääntä: "Minulla on."
"Minulla myös on", sanoi maisteri, "mutta ne ovat kastuneet."
Niinpä oli muillakin, sillä heillä oli tulitikut housuntaskussa, ja me olimme kahloneet rintaa myöten vedessä. Mutta Carrory, joka oli hidas ymmärrykseltään ja kieleltään vielä hitaampi, vastasi vihdoin: "Minulla myös on tulitikkuja."
"Märkiä?"