"Signor Vitalis olen minä, niinkuin voinette aavistaa, ja seurueeni esittelen teille heti, kun niin haluatte siihen tutustua." Hän avasi lammasnahkatakkinsa ja otti povestaan oudon näköisen eläimen. Se ei ollutkaan koira, niinkuin olin luullut. Tuollaista olentoa en ollut eläissäni nähnyt, ja minä katselin sitä tyhmistyneenä. Sillä oli punainen, kultareunuksilla koristettu pusero, mutta karvaiset käsivarret ja jalat olivat paljaina.
"Hoo, inhottava apina!" huudahti Barberin.
"Kas tässä on joukkoni ensimäinen", sanoi Vitalis, "herra Joli-Coeur, Jalosydän. Joli-Coeur, ystäväni, tervehtikää seuraa." Joli-Coeur nosti käden huulilleen ja lähetti meille sormisuukkosia. "Ja tässä", jatkoi Vitalis viitaten valkoista villakoiraa, "on signor Capi, jolla on kunnia esittää ystävänsä arvoisalle yleisölle. — Capi! Esittely!"
Valkea villakoira, joka tähän asti oli ollut hyvin hiljaa, hypähti vikkelästi jaloilleen, nousi takakäpälilleen, pani etukäpälät ristiin rinnalleen ja sitten kumarsi isännälleen niin syvään, että sotilaslakki kosketti maata. Tämän tehtyään se kääntyi tovereihinsa ja toisella käpälällään viittasi niitä tulemaan. Toiset koirat, jotka koko ajan herkeämättä katsoivat tarkkaavasti toveriaan, nousivat heti pystyyn ja etukäpälillä pidellen toisistaan astuivat arvokkaasti kuusi askelta eteenpäin, sitten kolme askelta taaksepäin ja tervehtivät yleisöä.
"Tällä, jonka nimi on Capi", jatkoi Vitalis, "on ennen ollut nimenä Capitano, joka italiankielellä merkitsee päällikköä. Tämä on älykkäin näistä kaikista ja välittää näille minun käskyni. Tämä nuori, musta keikari on signor Zerbino, joka merkitsee: kohtelias, siivo, kaunis, ja sen nimen se ansaitsee kaikissa suhteissa. Tämä nuori, kainon näköinen henkilö on signora Dolce, ihastuttava englannitar, joka ei suinkaan varastamalla ole saanut suloutta merkitsevää nimeänsä. Näiden merkillisten seuralaisteni kanssa minä kierrän maailmaa ansioikseni, ansaiten milloin enemmän, milloin vähemmän, miten milloinkin onnistaa. — Capi!"
Koira pani käpälänsä ristiin.
"Capi, tulkaa tänne, ystäväni, ja olkaa niin hyvä, erinomaisen hyvä, minä pyydän — minä puhun ylhäisille henkilöille aina näin kohteliaasti — olkaa hyvä ja sanokaa tälle nuorelle pojalle, joka teitä katsoo silmät pyöreinä, paljonko kello on."
Capi tuli isäntänsä luo, pisti käpälänsä lammasnahkatakin alle, veti sieltä esiin hopeakellon, katsoi siihen ja haukahti kaksi kertaa hyvin terävästi ja sitten kolme kertaa heikosti. Kello oli kaksi ja kolme neljännestä.
"Aivan oikein", sanoi Vitalis, "kiitoksia paljon, signor Capi. Olkaa nyt niin hyvä ja kutsukaa signora Dolce köydellä tanssimaan tässä vähän huviksemme."
Capi heti pisti käpälänsä isänsä poveen, josta veti köyden. Sitten se antoi merkin Zerbinolle, joka heti asettui Capia vastapäätä seisomaan. Capi viskasi köyden toisen pään Zerbinolle, ja sitten ne yhdessä alkoivat sitä pyörittää. Kun köysi oli päässyt säännöllisesti pyörimään, niin Dolce syöksähti keskelle ja alkoi hyvin ketterästi hypähdellä katsoen kauniilla silmillään isäntäänsä.