"Te näette", Vitalis sanoi, "että minun oppilaani ovat hyvin nerokkaita. Mutta niiden nero ei tule oikein näkyviin, jollei ole vertailua. Ja senvuoksi otan minä tämän pojan seurueeseeni. Hän näyttelee tyhmyrin osaa, ja minun oppilaitteni nerokkaisuus huomataan selvemmin."
"Hoo! Tyhmyrin osaa", keskeytti Barberin.
"Niin, siihen tarvitaan älyä", Vitalis sanoi, "ja minä luulen, että tämä poika ei ole tyhmä, kunhan hän vain saa vähän opetusta. Ja pianhan nähdään. Jos hän on älykäs, niin hän ymmärtää, että hänen onnekseen on, kun pääsee kulkemaan signor Vitaliksen kanssa, kiertämään Ranskassa ja kymmenissä muissa maissa, viettämään vapaata elämää, joka on toista kuin kuljeksia härkäin jäljissä aina samoilla seuduilla aamusta iltaan. Jos hän ei ole älykäs, niin hän itkee ja huutaa, ja kun Vitalis ei välitä tyhmistä lapsista, niin hän ei ota sellaista mukaansa. Sellainen lapsi saa mennä lastentaloon, jossa on ankara työ ja ruokaa niukalta."
Signor Vitaliksen oppilaat olivat tosin hyvin hupaisia, ja varmaan oli hauskaa aina nähdä uusia seutuja, mutta minun olisi pitänyt jättää äiti. Mutta jos kieltäyn, niin minut viedään lastentaloon. Seisoessani siinä neuvotonna, kyynelten vuotaessa silmistäni, Vitalis taputteli minua poskelle ja sanoi lempeästi: "Kas niin, poika ymmärtää, koska ei huuda. Tuohon pieneen päähän tulee järkeä, ja huomenna…"
"Hyvä herra", sanoin hänelle, "antakaa minun jäädä äidin luo, minä pyydän!" Mutta en saanut enempää sanotuksi, kun Capi keskeytti ruveten kauheasti haukkumaan, ja samalla se syöksähti pöydän luo, jolla apina istui. Sillä aikaa kuin kaikki olivat kääntyneinä minuun, apina käytti hyväkseen tilaisuutta, otti hiljaa isäntänsä viinilasin ja rupesi juomaan. Mutta Capi oli huomannut apinan viekkaan aikeen ja esti sen siitä.
"Herra Joli-Coeur", sanoi Vitalis ankarasti, "te olette aika herkuttelija ja velikulta. Menkää tuonne loukkoon ja kääntykää seinään päin. Ja te, Zerbino, olkaa vartioimassa. Jos hän liikahtaakaan, niin antakaa hänelle tarpeellista kuritusta. Ja te, herra Capi, olette hyvä koira, antakaa minulle käpälänne kiittääkseni teitä." — Apina totteli, ja Capi hyvillään ja ylpeänä ojensi käpälänsä isännälleen. "No nyt", jatkoi Vitalis, "ryhdytäänpä taas asiaamme. Minä siis annan teille kolmekymmentä markkaa."
"Antakaa neljäkymmentä", tinki Barberin.
Syntyi keskustelu taas, mutta Vitalis keskeytti pian: "Pojalla varmaan on täällä ikävä", hän sanoi. "Menköön tuonne pihalle leikkimään." Ja hän antoi samalla merkin Barberinille.
"Niinpä vainenkin", sanoi Barberin, "mene pihalle, mutta pysy siellä niin kauan kuin sinua käsken, muuten julmistun."
Minulla ei ollut muutakaan neuvoa kuin totella, ja minä lähdin pihalle. Mutta eihän minua tietysti haluttanut leikkiä. Istahdin kivelle ja jäin miettimään. Minun kohtaloni tällä hetkellä ratkaistaan. Mitenkähän käy? Kylmä karsi ruumistani. — Runsaan tunnin kuluttua Barberin tuli pihalle. "No, lähdetään nyt kotia", sanoi hän minulle.