Kotia! Minä siis sainkin jäädä kotia, äidin luo? Minua halutti kysyä, mutta en uskaltanut, sillä hän näytti olevan hyvin pahalla tuulella. Kuljettiin sanaa puhumatta. Mutta vähää ennen kuin tultiin kotia, hän pysähtyi ja kääntyi minuun. "Kuule sinä!" hän sanoi minulle ja nipisti koivista. "Jos sinä puhut sanaakaan tästä, niin sinun käy huonosti. Muista siis, että pidät suusi kiinni!"
IV.
"No mitä sanoi pormestari?" kysyi äiti, kun astuimme nisään.
"Emme tavanneet", vastasi Barberin. "Neitsyt Maarian kahvilassa oli tovereita, niin viivähdin siellä, jotta oli myöhäistä enää mennä. Mutta huomenna lähdemme uudestaan."
Siis ei ollut syntynyt kauppoja tuon koiraherran kanssa. Tiellä tullessamme olin miettinyt, että eiköhän ole sulaa petosta tämä kotia palaaminen, mutta tämä epäilys nyt haihtui. Kun huomenna menemme tapaamaan pormestaria, niin olihan selvää, että Barberin ei ollut hyväksynyt Vitaliksen tarjousta. Uhkauksista huolimatta olisin äidille kertonut epäluuloni, mutta en päässyt hetkeksikään hänen kanssaan kahdenkesken. Barberin oli kotona koko illan, ja minun piti mennä maata saamatta puhua äidin kanssa. Päätin, että sanon huomenna. Mutta aamulla herätessäni ei äitiä näkynytkään. Minä hain häntä kaikkialta, ja Barberin kysyi mitä etsin.
"Äitiä."
"Hän on kylällä eikä tule ennenkuin jälkeenpuolisten."
Tämä sai minut hyvin levottomaksi. Äiti ei ollut puhunut kylälle menostaan mitään. Ja minkävuoksi hän ei odottanut siihen saakka, kun mekin lähdemme? Sydäntäni ahdisti salainen pelko, ja minä aavistin vaaran olevan tarjona. Barberinkin katseli minua tavalla, joka ei poistanut levottomuuttani. Karttaakseni hänen katsettaan menin kasvitarhaan. Tämä pieni kasvitarha oli meille varsin suuriarvoinen, sillä siitä me saimme melkein kaiken elatuksemme: perunoita, papuja, kaalia, porkkanoita, nauriita. Siinä ei ollutkaan viljelemätöntä kohtaa. Äiti oli minulle siitä antanut pienen kulmauksen, jota sain viljellä mieleni mukaan, ja minä sitä hoidinkin huolella ja sanoin sitä omaksi puutarhakseni. Siinä olin alkanut viljellä muuatta juurikasvia, joka oli vielä melkein tuntematon seudullamme. Ja olin nyt juuri tätä kylvöäni katsomassa, kun kuulin Barberinin minua käskevän. Kiiruhdin sisään ja hämmästyin kovasti, kun siellä näin Vitaliksen.
Vitalis tuli minua hakemaan, ja sitä varten äiti oli toimitettu kylälle, ettei hän olisi estämässä. Minä tiesin, ettei minulla ollut odotettavissa armoa eikä sääliä Barberinilta, ja sen vuoksi menin Vitaliksen luo: "Hyvä herra, älkää viekö minua, minä rukoilen."
"Mutta poikaseni", sanoi hän minulle lempeästi, "ei sinun ole paha ollaksesi minun kanssani. Minä en lyö lapsia. Ja sinä saat olla oppilaitteni kanssa, jotka ovat hyvin mukavia."