"Minä laitan sinusta tikkamiehen", sanoi setä, "emmekä eroa koskaan."
"Jos sinä haluat jonkun toimen konttorissa", sanoi insinööri, "niin minä sinulle annan."
Kun minua koetettiin saada jäämään Varsesiin, Mattia näytti hyvin synkältä ja miettivältä. Minä häneltä usein kysyin syytä, mutta hän vain vastasi, että hän oli niinkuin tavallisestikin. Ja vasta kun minä hänelle ilmoitin, että lähdemme matkalle kolmen päivän kuluttua, hän tunnusti minulle surunsa syyn hypäten kaulaani.
"Sinä et siis jätä minua!" huudahti hän.
Minä tämän johdosta nuhtelin häntä, että hän oli epäillyt minua, mutta samalla senkin vuoksi, että tahdoin salata mielenliikutustani, joka minut valtasi kuullessani tämän ystävyyden huudahduksen.
Sillä ystävyydestä se tuli eikä niinkään oman edun takia.
Mattia ei minua tarvinnut elättääkseen henkeänsä, hän kykeni hyvin tulemaan toimeen omin neuvoinsa. Siihen hänellä oli luontaisia taipumuksia, joita minulla ei ollut samassa suhteessa kuin hänellä, vaan joita minulta päinvastoin puuttui paljonkin. Ensinnäkin hän oli taitava soittamaan kaikenlaisia soittimia, osasi laulaa, tanssia, ja sopi kaikenlaisiin tehtäviin. Ja sitten hän vielä osasi paremmin kuin minä saada "kunnioitettavan yleisön pistämään käden taskuunsa", niinkuin Vitalis sanoi. Hymyllään, lempeillä silmillään, valkoisilla hampaillaan, avomielisellä äänellään hän vaikutti kovimpiinkin sydämiin, ja pyytävää sanaa lausumatta hän sai ihmisissä herätetyksi halun antamaan rahaa. Jokainen oli mielissään siitä, että sai tehdä hänelle mieliksi. Sillä aikaa kuin minä olin kaivoksessa, hän kiertomatkallaan Capin kanssa oli koonnut kahdeksantoista markkaa, joka oli suuri summa. Satakaksikymmentäkahdeksan markkaa, joka meillä oli kassassa ja kahdeksantoista markkaa, jotka Mattia oli koonnut, tekivät yhteensä sataneljäkymmentäkuusi markkaa. Ei siis puuttunut enää kuin neljä markkaa lehmän hinnasta. Eteenpäin!
Harppu olallani ja laukku selässä taas maantiellä Capin kanssa, joka iloisena pyöriskeli pölyssä.
Minun täytyy tunnustaa, että tyytyväisenä minä Varsesista lähdettyämme astelin maantietä, joka raikui jalkaini alla toisella tavoin kuin kaivoksen pölyinen maankuori, ja sitten kirkas aurinko päällämme ja sivuillamme kauniit puut.
Ennenkuin lähdimme Varsesista, olimme Mattian kanssa pitkään tuumiskelleet matkasuunnitelmaamme, sillä hän oli jo oppinut tuntemaan kartan ja arvioimaan välimatkoja. Punnittuamme tarkoin päätimme, että emme menekään, niinkuin ensin oli ollut aikomuksemme, Usseliin ja siellä Chavanoniin, vaan sen sijaan kuljemme Clermontin kautta, joka ei ole suuri mutka, mutta jossa meillä on tilaisuus käydä useissa kylpypaikoissa, jotka tähän aikaan ovat täynnä kylpyvieraita. Minun kärrymiehenä ollessani oli Mattia kiertomatkallaan tavannut muutaman karhujen näyttelijän, joka oli mennyt näihin paikkoihin ja sanonut, että siellä voi ansaita rahaa. Ja Mattia tahtoi ansaita rahaa, sillä hän ei pitänyt riittävänä sataaviittäkymmentä markkaa lehmän ostoon. Kuta enemmän meillä olisi rahaa, sitä kauniimman lehmän saisimme ja sitä tyytyväisempi olisi Barberinin äiti, ja kuta tyytyväisempi hän olisi, sitä iloisempia mekin olisimme.