"No sitten ei mitään hätää, ryhtykäämme laittamaan kakkua, ja sitten myöhemmin kerrot miten Barberinin Parisin matka koskee minua. Kun ei ole pelkoa, että hän saapuu paistamaan sipuleitaan meidän voissamme, niin meillä on aikaa. Onko sinulla munia?"
"Ei ole, minulla kun ei ole enää kanoja."
"Emme voineet tuoda munia tullessamme, kun olisivat särkyneet. Voit käydä lainaamassa naapurista."
Hän näytti olevan hämillään, josta päätin, että hänellä oli jo velkaa niin, että oli paha mennä enää lainaamaan.
"Taitaa olla parempi, kun minä menen ostamaan", sanoin, "ja sillä aikaa sinä laitat taikinan ja Mattia pilkkoo puita."
Pidettyämme sitten kakkujuhlaa ja syötyämme tarpeeksemme Mattia jätti meidät äidin kanssa kahdenkesken, jotta tämä saisi rauhassa selittää asian, josta Mattia oli huomannut minun olevan levottoman. Ja levoton olin ollut, miettien koko ajan, kun kakkuja valmistimme, miten Barberinin Parisin-matka mahtoi koskea minua.
Minusta näytti, että Barberin oli Parisissa tavottamassa Vitalista, saadakseen tältä minusta maksua kuluneilta vuosilta. Mutta tässähän ei ollut mitään, mikä minua koski: Vitalis oli kuollut, eikähän maksua voinut minulta periä. Mutta jos ei Barberin vaatinutkaan minulta rahaa, niin voi hän vaatia minut itseni, ja saatuaan kerran minut käsiinsä hän voisi minut myydä kenelle hyvänsä ja mihin hyvänsä, kuhan vain saisi minusta määrätyn summan. Sillä tavoin hänen matkansa minua koski ja koski kovastikin, sillä olin päättänyt, että ennen teen vaikka mitä kuin rupean hänen vallanalaisekseen, ennen vaikka katoan koko Ranskasta, menen Italiaan Mattian kanssa, tai Amerikkaan ja vaikka maailman loppuun.
Tällä tavoin tuumaillen mielessäni päätin olla varuillani äidin kanssa puhellessa, ei senvuoksi, että hän olisi pahaani tarkottanut, sillä rakastihan hän minua, mutta hän pelkäsi miestään, sen olin nähnyt, ja senvuoksi hän, jos liikoja puhuisin, voisi kertoa miehelleen ja tämä pääsisi minun perilleni. Mattian mentyä sanoin äidille: "No nyt kun olemme kahdenkesken, niin sano, miten Barberinin matka koskee minua?"
"No sanon, sanon mielellänikin, lapseni."
Mielelläänkin? Minä hämmästyin.