Samassa astui huoneeseen muuan naisihminen, joka näytti palvelijalta, ja tämän puoleen kääntyen hotellin rouva sanoi:
"Tämähän vasta tapaus! Tämä nuori poika, tämä nuori herra, jonka tuossa näet, on se, josta Barberin puhui; hän tulee, ja Barberin on kuollut, tämähän vasta tapaus!"
"Barberin ei siis teille ole puhunut mitään vanhemmistani?"
"Kymmenetkin kerrat, satoja kertoja, he ovat rikkaita."
"Missä he asuvat, mikä heidän nimensä on?"
"Niin. Ei Barberin minulle koskaan sitä maininnut, hän piti sen salassa. Hän tahtoi saada palkinnon yksinään, joka olisikin ollut oikeus ja kohtuus."
Minä ymmärsin, ymmärsin varsin hyvin, mitä tämä vanha vaimo sanoi. Barberin oli kuollessaan vienyt salaisuuden mukanaan hautaan. Voi minun kauniita uniani! Minun kauniita toiveitani!
"Te ette tunne ketään henkilöä, jolle Barberin olisi asiasta puhunut enemmän kuin teille?"
"Ei Barberin niin tyhmä ollut, että olisi luottanut keneenkään, hän oli liian epäluuloinen."
"Te ette ole koskaan nähnyt kenenkään omaiseni käyvän hänen luonaan?"