Seuraavana päivänä ensi töikseni kirjoitin kirjeen kasvatusäidilleni kaikesta, mitä olin saanut tietää. Minä pyysin häntä heti ilmoittamaan minulle, jos vanhempani kirjoittaisivat hänelle jotakin, ja varsinkin lähettämään minulle tiedon heidän osotteestaan.
Sitten oli minulla vaivalloinen tehtävä, nimittäin käydä Lisen isän luona. Minä olin sanonut Liselle, että heti ensi töikseni Parisissa menen hänen isänsä luo vankilaan ja että jos vanhempani ovat rikkaat, niinkuin toivoin, niin minä pyydän heitä maksamaan hänen isänsä velan, niin että minä kun menen vankilaan, niin menen noutamaan hänet pois sieltä. Mikä pettymys mennä hänen luokseen nyt, kun olin yhtä kykenemätön maksamaan hänelle kiitollisuudenvelkaani kuin silloinkin, kuin olin hänestä eronnut! Onneksi minulla oli kaikenlaista hyvää hänelle ilmoitettavana, tervehdykset Liseltä ja Alexilta, ja hänen isällinen ilonsa huojensi minun tuskiani. Olihan siitä kuitenkin jotakin tyydytystä mielelle, että olin vähänkin tehnyt hänelle hyvää.
Mattia, joka hurjasti halusi nähdä vankilan, seurasi minua. Ja minäkin puolestani tahdoin häntä tutustuttaa mieheen, joka oli minulle tehnyt niin paljon hyvää.
Meidät vietiin vastaanottohuoneeseen, jonne Acquinkin pian tuli.
"Sinä hyvä poika", sanoi hän syleillen minua, "sinä kelpo Remi."
Minä heti kerroin hänelle Lisestä ja Alexista ja rupesin selittämään minkävuoksi en ollut mennyt Etiennetten luo, mutta hän keskeytti:
"Entäs vanhempasi?"
"Te siis tiedätte?"
Hän kertoi minulle, että Barberin oli käynyt hänen luonaan pari viikkoa sitten.
"Hän on nyt kuollut."