Ja Mattia, joka ei vähintäkään hämäillyt, lähestyi muuatta miestä, jolla oli punainen parta, ja kysyi häneltä kohteliaasti, lakki kourassa, Greensquaren tietä.
Minusta tuntui, että Mattia tarvitsi pitkän ajan saadakseen selvää mieheltä, joka moneen kertaan hänelle kertoi samat sanat, mutta minä en tahdo epäillä ystäväni kielitaitoa. Vihdoin hän tulee takaisin:
"Meidän on helppo osata, ei tarvitse kuin kulkea pitkin Temsin vartta rantakatuja."
Mutta Lontoossa ei ole rantakatuja, ei ainakaan silloin ollut, talot olivat vesirajaan saakka. Meidän siis piti seurata katuja, jotka näyttivät kulkevan jokivartta. Nämä kadut ovat hyvin pimeitä, hyvin lokaisia, täynnä ajureita, laatikoita, paaluja ja kaikenlaisia myttyjä, ja vaivoin pääsemme pujottelemaan kaikkien näiden välitse. On vasta yhden aika, ja kauppapuodeissa palaa kaasu, täällä sataa nokea. Me kuljemme eteenpäin, ja tuontuostakin Mattia kysyy, onko pitkältä Lincoln's-Inniin. Hän minulle tulkitsee, että meidän pitää kulkea suuren portin läpi, joka sulkee kadun. Tämä tuntuu minusta hullunkuriselta, mutta minä en uskalla hänelle sanoa, että luulen hänen olevan erehdyksessä.
Mutta hän ei ole kuitenkaan erehtynyt. Me saavummekin viimein muutaman kaariportin luo, joka on yli kadun. Me tässä kysymme taas tietä ja meitä neuvotaan kääntymään oikealle. Nyt tulimme pienille kaduille, joita kulki ristiin rastiin ja joilla oli hyvin hiljaista ja vähän liikettä. Meistä tuntui, kuin olisimme kulkeneet labyrintissa pääsemättä mihinkään.
Yhtäkkiä, juuri kun olemme varmat siitä, että olemme eksyneet, tulemme pienen hautuumaan luo, joka on täynnä hautakiviä, niin mustia, että olisi luullut ne maalatun noella: se on Greensquare.
Sillä aikaa kuin Mattia kyselee muutamalta haamulta, joka kulkee ohitsemme, minä koetan hillitä sydäntäni, jo te lyö kovasti. Minä vapisen ja tuskin voin hengittää. Sitten seuraan Mattiaa, ja me pysähdymme muutaman kyltin luo, josta luemme: Greth and Galley. Mattia lähestyy ja tarttui kellonvarteen, mutta minä keskeytän.
"Mikä sinua vaivaa? Sinä olet aivan kalpea."
"Odota vähän aikaa. Minä rohkaisen mieltäni."
Hän soittaa, ja me astumme sisään.