Olen niin sekauksissani, etten näe oikein tarkoin ympärilleni. Minusta näyttää, kuin olisimme konttorissa ja että kaksi tai kolme henkilöä istuu pöytäin ääressä kirjoittamassa kaasuliekkien valossa, jotka palavat tohisten.
Näistä muutaman puoleen kääntyy Mattia, sillä tietysti minä olen valtuuttanut hänet puhemieheksi. Ymmärrän, että hän selittää minun olevan pojan, jonka hakeminen on annettu Barberinin toimeksi. Barberinin nimi teki suuren vaikutuksen: meitä katsellaan, ja sitten herra, jota Mattia puhutteli, aukaisi meille oven. Me tulimme huoneeseen, joka oli täynnä kirjoja ja papereita; muuan herra istuu pulpetin ääressä, ja toinen herra, jolla on viitta ja peruukki sekä useita sinisiä laukkuja kädessä, puhelee hänen kanssaan. Muutamin sanoin meidän esittäjämme selitti, keitä olimme, ja silloin kumpikin herra tarkastelemaan meitä kiireestä kantapäähän.
"Kumpi teistä on Barberinin kasvattama poika?" kysyi ranskaksi herra, joka istui pulpetin ääressä.
Kun kuulin puhuttavan ranskaa, niin mieleni rohkaistui ja minä astuin lähemmäs.
"Minä se olen, herra."
"Missä on Barberin?"
"Hän on kuollut."
Herrat katselivat toisiaan jonkun aikaa; sitten se, jolla oli viitta ja peruukki, lähti pois laukkuineen.
"Miten olette tulleet tänne?" kysyi toinen herra.
"Boulogneen jalkaisin ja sieltä laivassa. Me olemme juuri nyt tulleet."