Älä, lapseni, ole pahoillasi siitä, ettet voi antaa minulle niitä kauniita lahjoja, jotka lupasit. Lehmä, jonka olet ostanut säästöilläsi, on parempi kuin kaiken maailman lahjat. Lehmä voipi kaikin puolin erinomaisesti, se lypsää yhtä runsaasti, ja sen avulla tulen hyvin hyvästi toimeen. Aina kun sitä katselen, muistan sinua ja pientä toveriasi Mattiaa.
On minulle mieluista saada sinulta tietoja, ja toivon, että ne aina ovat hyviä: miten sinä, joka olet niin hellätuntoinen, voisitkaan olla onneton perheessäsi, isäsi, äitisi, sisartesi ja veljiesi luona, jotka varmaan sinua rakastavat niin paljon kuin ansaitset.
Hyvästi, rakas lapseni, minä syleilen sinua.
Kasvatusäitisi V:e Barberin."
Tämän kirjeen loppuosa vihloi sydäntäni. Äiti raukka, miten hyvä hän oli minulle: kun hän minua rakasti, niin hän kuvaili, että koko maailman piti minua rakastaa samalla tavoin kuin hän.
"Hän on kelpo ihminen", sanoi Mattia, "hän on muistanut minuakin. Mutta jos hän olisi minut unhottanutkin, niin se ei estäisi minua kiittämästä häntä kirjeestä. Kun nyt on noin täydellinen luettelo vaatteistasi, niin master Driscoll ei saa erehtyä luetellessaan vaatekappaleita, jotka sinulla oli silloin kun sinut varastettiin."
"Hän ei ehkä enää muista."
"Ei sitä niin unhota vaatteita, joihin lapsi oli puettu silloin kun se varastettiin, sillä näiden vaatteiden avullahan sitä tietysti haettiin."
"Älä otaksu mitään, ennenkuin on saatu isäni vastaus."
"Enhän minä otaksu, sinähän se otaksut, että hän on voinut unhottaa."