VII.
Signor Vitaliksen näyttelijät olivat kieltämättä taitavia, mutta heidän alansa oli hyvin rajoitettu. Kun oli annettu kolme tai neljä näytäntöä, niin koko ohjelma oli tunnettu. Senvuoksi ei voitu viipyä kauan yhdessä paikassa. Oltuamme kolme päivää Usselissa meidän piti taas lähteä taipaleelle.
"Mihin nyt menemme?" — "Tunnetko sinä maita?" — "En." — "No minkävuoksi sitten kysyt?" — "Tietääkseni." — "Mitä tietääksesi?"
Osaamatta mitään vastata katselin äänettömänä tietä, joka aukeni edessämme laaksoon.
"Jos sinulle sanon", jatkoi Vitalis, "että menemme ensin Aurillaciin, sieltä sitten taas Pyreneitten yli, niin mitä siitä viisastut?" — "Tunnetteko te ne maat?" — "En ole siellä koskaan käynyt." — "Ja kuitenkin osaatte sinne?"
Hän katseli minua pitkään, aivan kuin olisi jotakin minusta etsinyt. "Sinä et osaa lukea?" — "En." — "Tiedätkö mikä kirja on?" — "Tiedän. Kun mennään kirkkoon, niin otetaan kirja mukaan. Ja minä olen nähnyt kauniita kirjoja, joissa on kuviakin." — "Kun levähdämme, niin minä sinulle näytän kirjan, jossa on maiden nimiä ja kaikenlaisia tietoja maista. Ihmiset, jotka ovat näissä maissa asuneet tai matkustaneet, ovat panneet kirjaan mitä ovat nähneet tai saaneet tietää. Ja minun ei tarvitse kuin avata kirja ja lukea, niin minä näen maita aivan kuin omilla silmilläni ja saan niistä tietoa aivan kuin minulle kerrottaisiin." — "Onko vaikeakin oppia lukemaan?" kysyin jonkun aikaa nukuttuani mietteissäni. "On vaikea sellaisen, joka on huono-oppinen, ja vielä vaikeampi sen, joka on haluton. Oletko sinä huono-oppinen?" — "En tiedä, mutta kyllä minä haluaisin oppia." — "Hyvä. Kyllähän meillä on aikaa opetella."
Seuraavana päivänä isäntäni otti tieltä laudanpalan, joka sattui olemaan siinä, puoleksi hiekkaan peittyneenä. "Kas tässä kirja, josta saat opetella lukemaan."
Tuoko laudanpalanen kirja? Minä katselin isäntääni, että pilkkaako hän minua. Kun hän näytti vakavalta, niin katselin tarkkaavasti hänen löytöään. Mutta se ei ollut kuin laudanpalanen, käsivarren pituinen, kahden kämmenen levyinen sileä lauta, jossa ei ollut minkäänlaisia merkkejä. Miten siitä lukea?
"Sinä tuumailet!" sanoi Vitalis minulle naurahtaen. — "Te teette minusta pilkkaa", sanoin hänelle. — "En, poikaseni. Pilkka tekee hyvää vallattomalle, mutta joka pilkkaa toisen tietämättömyyttä, on tyhmä. Kunhan päästään tuonne puun luokse, tuolla kaukana, niin saat nähdä, millä tavoin opetan sinua lukemaan tällä laudanpalalla."
Tultuamme puun luo ja laskettuamme laukkumme maahan istahdimme nurmikolle. Joli-Coeur päästyään kahleistaan hyppäsi puuhun, jota vastoin koirat, kun olivat väsyneempiä, asettuivat ympärillemme maata. Vitalis kiskoi laudasta säleitä, vuoli ne sileäpintaisiksi ja katkoi ne sitten nelikulmaisiin paloihin.