Mattia parka, hän auttoi minua tapaamaan niitä, joita rakastin, mutta minä en tehnyt mitään, että hän olisi saanut tavata rakasta pikku sisartaan.
Culozista oli Joutsen lähtenyt kuusi viikkoa sitten. Karttaa tutkittuani arvelin kuitenkin, että emme voi tavata Joutsenta ennenkuin Sveitsissä; en vielä tiennyt, että Rhonea ei voi nousta Genevejärveen saakka, ja kuvailimme, että rouva Milligan tahtoo Joutsenella käydä Sveitsissä, jonka karttaa meillä ei ollut.
Saavuimme Seysseliin, joka kaupunki on kahta puolta jokea, minkä yli kulkee kaarisilta. Miten suuri olikaan hämmästykseni, kun joen rannalle tultuamme olin kaukaa tuntevinani Joutsenen!
Me lähdimme juoksemaan!
Joutsenen näköinen se on, aivan samanmallinen, mutta se näyttää tyhjältä. Se on lujasti köysillä kiinnitetty paaluihin, kaikki on suljettu siinä, eikä verannalla ole enää kasveja. Mitä on tapahtunut?
Me pysähdyimme, ja sydän oli pakahtua tuskasta.
Mutta tällainen on pelkurimaisuutta, täytyy mennä perille ja tiedustella. Muuan mies, jolta kyselemme, tietääkin vastata, sillä hänet on jätetty aluksen vartijaksi.
Englantilainen rouva, joka oli aluksessa kahden lapsensa kanssa, joista toinen oli sairas poika ja toinen mykkä tyttö, on matkustanut Sveitsiin. Hän jätti tähän aluksensa, kun ei voida tätä edemmäksi nousta. Rouva ja lapset ja yksi palvelija lähtivät vaunuissa ja muut palvelijat jäljessä tavaroiden kanssa. Hän palaa syksyllä Joutseneen ja laskee Rhonea mereen saakka ja viettää talven Keski-Ranskassa.
Me kykenimme taas hengittämään. Kaikki pelkomme oli ollut turhaa, järjetöntä; meidän olisi pitänyt heti kuvailla hyvää sen sijaan että heti ajattelimme pahinta.
"Ja missä tämä rouva on nykyään?" kysyi Mattia.