"Lapseni", sanoi hän katsoen yhä minuun, "toverinne on minulle kertonut tärkeitä asioita, tahdotteko te nyt puolestanne kertoa tulostanne Driscollin perheeseen ja myöskin herra James Milliganin käynnistä siellä."
Minä kerroin, ja rouva Milligan keskeytti silloin tällöin kysellen tarkempaan muutamia kohtia.
Kun olin lopettanut kertomukseni, syntyi hiljaisuus pitkäksi aikaa; hän katseli minua kääntämättä silmiään hetkeksikään muualle ja sanoi vihdoin:
"Tämä kaikki on varsin tärkeää teille ja meille kaikille. Meidän tulee toimia varovasti ja keskustella sellaisten henkilöiden kanssa, jotka voivat meitä neuvoa. Mutta siihen saakka teidän tulee olla toveri, ystävä ja — hän epäröi vähän aikaa — kuin veli Arthurille, ja teidän pitää tästä alkaen, samoin kuin nuoren ystävännekin, luopua entisestä elämästänne. Kahden tunnin kuluttua olette Territetissä, Alppien hotellissa, jonne lähetän palvelijan teille tilaamaan asunnon. Ja siellä me tapaamme toisemme, sillä nyt minun pitää jättää teidät."
Hän suuteli minua ja annettuaan kättä Mattialle poistui.
"Mitä sinä olet kertonut rouva Milliganille?" kysyin.
"Kaikki, mitä hän sinulle sanoi ja vielä muitakin asioita… Voi, kuinka hän on hyvä ja kaunis!"
"Oletko nähnyt Arthuria?"
"Ainoastaan kaukaa, mutta kuitenkin siksi läheltä, että hän näyttää hyvältä pojalta."
Utelin yhä Mattialta, mutta hän vastasi kiertelemällä. Sitten puhelimme kaikenlaisista asioista, kunnes rouva Milliganin määräyksen mukaan esitimme itsemme Alppien hotellissa. Vaikka meillä ei ollut kuin kurjat maantienkulkijain vaatteet, niin meidät otti vastaan hännystakkiin ja valkoiseen huiviin puettu palvelija, joka vei meidät asuntoomme: kylläpä oli kaunis meidän kamarimme. Oli kaksi valkoista vuodetta, ikkuna oli parvekkeelle, jonka alla lainehti järvi ja josta oli tavattoman ihana näköala. Kun me parvekkeelta palasimme kamariimme, niin palvelija vielä seisoi siellä odottaen määräyksiämme ja kysyi mitä halusimme aamiaiseksemme, jonka hän sanoi laittavansa meille parvekkeelle.