Hän laski kätensä otsalleni ja suudellen minua sanoi: "Jalo lapseni, hyvä veli! Sinä olet rakkauden aarre!"
"Minä kun olen siinä suhteessa ennen tehnyt säästöjä. Mutta nyt ei ole minusta kysymys, vaan Arthurista. Sano minulle mistä löydät ihastuttavamman naisen kuin Christina! Eikö hän ole ihmeen kaunis? Ja kasvatuksensa nojalla, jonka hän on saanut sen jälkeen kuin kävimme hänet Luccasta hakemassa, hän voi esiintyä ja kunnialla esiintyä vaativimmassakin maailmassa."
"Sinä näet Christinassa ystäväsi Mattian sisaren."
"Se on tosi, ja sen tunnustan kiertelemättä, että minä toivon koko sydämestäni tätä avioliittoa, joka Mattian yhdistää perheeseemme."
"Onko Arthur puhunut tunteistaan ja toiveistaan?"
"On, rakas äiti", sanoin naurahtaen, "hän on kysynyt minulta, joka olen perheen päämies."
"Ja perheen päämies?"
"On luvannut häntä auttaa."
Äitini keskeytti: "Tuossa tulee vaimosi, me puhumme Arthurista myöhemmin."
Olette jo arvanneet, kuka minun vaimoni on, sitä minun ei tarvitse sanoa, vai mitä? Vaimoni on tuo pieni tyttö, jonka silmät olivat hämmästyttävät, kasvot puhuvat, jonka te tunnette. Pikku Lise, tuo autereinen olento. Hän ei ole enää mykkä, mutta yhtä kauniina hän on pysynyt ja on saanut kasvatuksensa äitini silmäin alla. Minä pyysin äidiltä häntä vaimokseni, ja äiti suostuikin siihen, mutta tämä avioliitto suututti kuitenkin muutamia sukulaisiamme. Näistä neljästä on jo kolme leppynyt. Lise on voittanut heidät suloudellaan, ja neljännen vuoro tulee, kunhan käymme hänen luonaan vieraissa, joka tapahtuu huomenna.