"Ei niin", sanoi Barberinin emäntä ja kävi lehmää puhuttelemaan lempeästi: "Tule Kullanomena, tule ämmäni, tule."
Ja Kullanomena lähti. Tielle tultua kauppias sitoi sen kärryjen perään, jolloin sen oli pakko seurata, kun hevonen veti. Kauan aikaa kuulimme Kullanomenan ammumista palattuamme taloon.
Nyt ei ollut enää maitoa, ei voita. Aamulla vain kuiva leipäpalanen ja illalla perunoita suolan kanssa. Pian tämän jälkeen oli laskiainen. Viime vuonna laskiaisena oli äiti tehnyt minulle laskiaiskakun ja minä olin sitä syönyt niin mielelläni, että hän oli oikein hyvillään. Mutta nyt ei ollut enää Kullanomenaa, ei siis maitoa eikä voita laskiaiskakkuun, ja minusta tuntui, että nyt ei ollut enää laskiaistakaan. Mutta Barberinin emäntä hämmästytti minua. Hänellä ei tosin ollut tapana lainata mitään, mutta nyt hän oli käynyt pyytämässä toisesta naapurista kipeneen voita ja toisesta vähän maitoa, ja kun puolenpäivän aikaan tulin kotia, niin hän oli täydessä puuhassa laittamassa laskiaiskakkua.
"Arvaatko, Remi poikani, mitä tässä teen? Ettei mieleni olisi surkea, laitan laskiaiskakun. Silmäähän sinne kaukaloon."
Siellä oli maitoa, voita, munia ja kolme omenaa.
"Ojennahan tänne ne munat ja kuori sitten ne omenat!"
Kun taikina oli vastattu, niin hän asetti taikinapurtilon liedelle.
Taikina nousi hyvin ja levitti käydessään huoneeseen makean maidon ja munan hajun. "Pilkohan risuja", sanoi äiti, "ja tee hyvä tuli".
Minä en kahta käskyä tarvinnut. Pian suuri tuli loimusi liedessä ja valoi häilyvää hohdettaan huoneeseen. Äiti otti seinältä paistinpannun ja asetti sen tulelle, otti voita veitsenkärjellä pienen nokareen ja pani pannuun, jossa se ratisten suli. Sitä makeaa hajua! Se sai suun vesille, ja tuntui sitä makeammalle, kun emme pitkiin aikoihin olleet saaneet sellaista haistella. Ja miten hauskalta kuuluikaan voin rätinä ja kihinä! Niin kiintynyt kuin olinkin sitä kuuntelemaan, huomasin kuitenkin kopinaa etehisestä. Kukahan meitä nyt tulee häiritsemään? Varmaan joku naapuri tulee asioilleen. Sen tarkemmin en joutanut asiaa tuumailemaan, sillä äiti juuri kaatoi valkoista taikinaa pannuun, ja tämä oli tärkeä hetki, niin ettei joutanut muuta ajattelemaan. Samassa sauva kolahti kynnykseen ja ovi kiskaistiin auki.
"Kuka se on?" kysyi äiti kääntymättä tulijaa katsomaan.