"Mitä"? sanoi hän hetkisen kuluttua. "Etkö tajunnut mitä sanoin, kun seisot siinä niin tyhmänä. Joudu!"
Hänen tapaistaan ei ollut puhua noin ankarasti minulle, ja siitä saakka, kuin olin ollut hänen kanssaan, ei hän ollut minulle lausunut tällä tavoin. Minä nousin istuimeltani totellen aivan vaistomaisesti, ymmärtämättä mitään. Mutta muutaman askeleen astuttuani kysyin: "Te siis olette sanonut…?"
"Olen sanonut, että sinusta on minulle ja minusta sinulle hyötyä, ja että siis minä en voi luopua oikeuksistani sinuun. Mene ja joudu takaisin."
Tästä sain rohkeutta, sillä minä olin niin tuon löytölapsiajatukseni vallassa, että kuvailin syyksi meidän pikaiseen lähtöömme sen, että isäntäni oli sanonut mitä tiesi minun synnystäni. Asteessani rouva Milliganin huoneeseen näin Arthurin itkevän ja rouva Milliganin kumartuneena hänen ylitsensä lohduttelemassa häntä.
"Remi, te ette mene pois, eikö niin?" huudahti Arthur. Rouva Milligan vastasi minun puolestani, selittäen että minun tulee totella. "Olen pyytänyt isännältänne saada pitää teidät luonamme", sanoi hän sellaisella äänellä, joka sai kyyneleet silmiini. "Mutta hän ei siihen suostu millään ehdolla."
"Hän on paha mies!" huudahti Arthur. "Ei hän ole mikään paha mies", jatkoi rouva Milligan. "Teistä on hänelle hyötyä, ja sen lisäksi luulen, että hän todellakin rakastaa teitä. Sitäpaitsi hän puhui kuin kelpo mies ja paremmin kuin luulisikaan hänen kaltaisensa."
"Hän ei ole Remin isä!" huudahti Arthur.
"Hän ei ole Remin isä, se on totta, mutta hän on Remin isäntä, ja Remi kuuluu hänelle, kun hänen vanhempansa ovat hänet vuokranneet hänelle. Tällä kertaa täytyy Remin totella häntä, Minä, kuitenkin toivon, että hänen ei tarvitse meistä erota kauaksi aikaa. Kirjoitan Remin vanhemmille ja teen sopimuksen heidän kanssaan."
"Oh, älkää kirjoittako!" huudahdin.
"Minkävuoksi ei?"