Sukkien ja liinavaatteiden valinta oli verraten helppoa, kun hän halusi halvinta lajia. Mutta hänen selitettyään tahtovansa ainoastaan kaksi paria sukkia ja kaksi paitaa muuttui neiti Virginie yhtä epäsuosiolliseksi kuin emäntänsäkin ja ainoastaan armosta hän suvaitsi näyttää kenkiä ja pientä olkihattua tuon pienen houkkioo puvun täydentämiseksi. Mokomakin tyhmeliini! Kaksi paria sukkia ja kaksi paitaa! Ja kun Perrine lisäksi tahtoi kaksi nenäliinaa, jotka jo kauan olivat olleet hänen hartaimman toiveensa esineenä, niin tuo uusi osto ei ensinkään muuttanut kaupanomistajan eikä palvelijan nyrpeyttä. Tyytyä siihen, kun voisi saada mitä ikinä tahtoi!
"Eikä tuon enempää?"
"Ei."
"Ja mihin saan lähettää nämä?" kysyi rouva Lachaise.
"Kiitoksia, rouva, kyllä käyn illalla ne noutamassa."
"Älkää sitten tulko ennen kello kahdeksaa eikä yhdeksän jälkeen."
Perrinellä oli omat syynsä olla lähetyttämättä kotiin ostamiansa tavaroita, kun ei itsekään tietänyt missä "asui." Saarellensa menoa ei ollut ajatteleminenkaan. Kenellä ei ole mitään omaisuutta, hän ei tarvitse lukkoja eikä salpoja, mutta rikkauksia, aarteita — ja huolimatta puotineiden halveksimisesta olivat nuo tavarat kuitenkin rikkautta Perrinen mielestä — niitä täytyy varjella. Hänen täytyi siis ennen illan tuloa etsiä itselleen uusi asunto ja luonnollisesti hän silloin ensiksi muisteli Rosalien mummoa. Tultuaan ulos rouva Lachaisen puodista hän siis suuntasi askeleensa mummo Françoisen talolle saadakseen selville saisiko sieltä mitä tarvitsi, nimittäin pienen kamarin, joka olisi sekä huokea että siisti.
Saapuessansa portille tuli Rosalie häntä vastaan.
"Menettekö ulos?"
"Entä te? Oletteko vapaa?"