"Kunniani kautta se on erinomaista!"
"Minunkin mielestäni se on erinomaista, mutta hullunkurisuus on siinä, että sivistys ei ole voinut pysyä tuon alkeisopetuksen tasalla, vaan tuo henkilö luulottelee olevansa taitavin mies maailmassa kauniin käsialansa ja moitteettoman oikokirjoituksensa nojalla. Sentähden en voi olla nauramatta kuullessani hänen huolellista puhettansa, kun sanoo turkinpavut 'parsaksi' ja kurpitsat 'melooneiksi.' Me puolestamme tyydymme lihakeittoon, hän sitä vastoin syö ainoastaan 'suurustettua lihalientä.' Kun minä tahdon tietää oletteko jo ollut kävelemässä niin kysyn teiltä: 'Oletteko jo ollut kävelemässä?' mutta hän sanoo: 'Oletteko jo ollut kävelyllänne?' 'Mikä teille tuottaa suurinta nautintoa?' 'Mmä rakastan eniten matkustelemista' ja muuta semmoista teeskenneltyä. Ja kun huomaan miten hän noilla korulauseillansa luulee olevansa kaikkia muita ylevämpi, niin sanon itselleni että milloin hän pääsee näiden tahtaiden herraksi, niin hän pyrkii niin korkealle kuin mahdollista, senaattoriksi, suurten yhtiöiden perustajaksi, jopa Ranskan akateemian jäseneksi eikä käsitä miksi häntä ei sinne huolita."
Samassa astui Rosalie saliin ja kysyi Perrineltä eikö häntä haluttaisi tulla mukaan kävelylle. Kuinka hän voisi kieltää? Jo kauan aikaa sitten hän oli lopettanut ateriansa, jonka tähden paikoilleen jääminenkio olisi herättänyt epäluuloa, että hän istui siinä kuuntelemassa. Sitä hän ei millään tavoin tahtonut, sillä silloin he eivät toiste olisi puhuneet vapaasti hänen läsnäollessansa.
Ilta oli lammin ja herttainen ja kylän väki istui jutellen porteillansa; Rosalie olisi tahtonut kävellä kauan, vaan Perrine syytti väsymystä ja meni kotiin.
Hän ei kuitenkaan tahtonut mennä nukkumaan, vaan hänen täytyi saada miettiä mitä oli kuullut ja pienessä rauhallisessa huoneessaan lukitun oven suojassa palauttaa mieleen herrojen puhe ja sen mukaan sovittaa menettelynsä.
Jo kuullessansa huonekumppanien puheet mummo Françoisen luona oli hän saanut sen käsityksen herra Talouelista, että hän oli häijy ja vaarallinen ihminen. Kun samainen herra sittemmin oli urkkinut häneltä mitä tyhmyyksiä insinööri Fabry oli tehnyt, lisäten olevansa herra paikalla ja jokaisen olevan velvollinen kertomaan hänelle kaikki mitä oli tapahtunut, niin hän oli huomannut, millä tavalla hän ylläpiti mahtiansa ja älysi siihen käyttämänsä keinotkin. Mutta tuo kaikki ei merkinnyt mitään sen rinnalla mitä hän äsken oli kuullut.
Perrine oli jo kyllä huomannut herra Talouelin käyttäytyvän itsevaltiaan tavoin herra Vulfranin nimessä, mutta hän ei ollut edes aavistanutkaan häosn toivovan kerran pääsevänsä Maraucourtin kaikkivaltiaan herran sijalle, ja jo kauan salaisesti työskennellyt päästäksensä toiveidensa perille.
Ja kuitenkin hän huomasi varsin selvästi insinööri Fabryn ja herra Mombleuxin keskustelusta, heidän, jotka paremmin kuin muut osasivat arvostella ja tuntea niitä henkilöitä, joiden seurassa elivät ja joista puhuivat.
Tuon "henkilön", joksi häntä sanoivat, luultiin siis pian hankkivan toisen vakoilijan menetetyn sijaan. Mutta tuo toinen oli juuri hän, Perrine, joka oli astunut Guillaumen sijaan.
Miten hän osaisi pitää puoliansa?