Herra Talouel ojensihen suoraksi vallan raivoissansa tuosta vastauksesta, mutta tyyntyi heti jälleen, kumartui Perrinen puoleen ja lausui mielistelevästi, melkein hyväilevän hellästi:
"Ei kenellekään, sehän on juuri minulle, sillä minähän olen herra
Vulfranin toinen minä, samaa kuin haa itse."
Perrine ei vastannut.
"Oletko vallan höperö?" hän huudahti pois suunniltaan vihasta.
"Varmaankin olen."
"Koeta ainakin käsittää, että sinun pitää olla järkevä, jos mielit säilyttää itsellesi paikan, jonka herra Vulfran on sinulle antanut, ja ettet voi sitä pitää kun järkeä sinulta puuttuu. Sentähden on minun pakko avun asemasta, jota aioin tarjota sinulle, lähettää sinut pois. Ymmärrätkö sen?"
"Kyllä, herra."
"Hyvä! Mieti siis mimmoista sinun on tänään ja mimmoista huomenna heitettynä maantien varaan, ja päätä sitten. Illalla tahdon vastauksesi."
Hän viipyi hetkisen nähdäksensä epäröikö tyttö ja hiipi sitten ulos yhtä hiljaa kuin oli tullutkin.
Kolmaskymmenesyhdes luku.