Olkoon miten hyvänsä, niin tuli avioliitosta kuitenkin täysi tosi ja kirkossamme kuonianarvoisa isä Leclerc antoi kirkollisen siunauksen herra Edmond Paindavoinelle ja neiti Marie Doressanylle. Avioliitto on täydellisesti merkitty kirkonkirjoihimme ja voin minä, jos vaan tahdotte, lähettää teille siitä kopion.
Neljä vuotta asui herra Edmond Paindavoine vaimoineen appensa kodissa ja siellä Herra armossansa lahjotti heille lapsen, pienen tytön. Heidän jälkeenjättämänsä muistot Dakkassa ovat heille mitä suosiollisimmat ja kaikki, jotka ovat tunteneet heitä kiittävät heitä aviokumppanien esikuviksi, vaikka ehkä olivat vähän kiintyneet maallisiin huvituksiin, mutta olivathan he nuoria, niin että pitää antaa nuoruudelle se anteeksi.
Doressanyn ja Bercherin kauppaliike oli kauan sangen kukoistava, mutta sai sittemmin kärsiä suuria vahinkoja ja joutui lopulta vararikkoon. Herra ja rouva Doressany kuolivat jotenkin peräkkäin ja Bercherin perhe muutti takaisin Ranskaan. Herra Edmond Paindavoine matkusti sisämaahan ja rupesi kasvien ynnä kaikenlaisten harvinaisten kapineiden kokoilijaksi englantilaisille kauppiaille. Hänellä oli mukanaan matkoillansa puolisonsa ja pieni noin kolmivuotinen tyttönsä.
Hän ei ole sen jälkeen palannut Dakkaan, mutta olen kuullot eräältä hänen ystävältänsä hänen monta kertaa kirjottaneen sinne ja rouva Paindavoinen olleen kirjeidenvaihdossa isä Leclercin kanssa. Eräs veljistämme on viimemainitulta kuullut perheen monta vuotta asuneen Debrassa, jonka kaupungin, ollen Tibetin ja Himalaijan rajalla, herra Paindavoine oli valinnut matkojensa keskustaksi, ne kun lienevät olleet hyvin tuottavat.
En tunne Dehraa, mutta meillä on siellä lähetysasema ja jos luulette olevaa tiedusteluillenne eduksi, niin mielelläni kirjotan veljillemme sinne, joka ehkä voisi silloin helpottaa niitä.'
Vihdoin se siis oli valmiiksi käännetty tuo kauhea kirje ja malttamatta kääntää kohteliasta loppulausetta hän kokosi lehdet ja riensi herra Vulfranin luokse, joka maltittomasti käveli edestakaisin huoneessansa lukien askeleitansa yhtä paljon rauhottaaksensa mieltään kuin estääksensä törmäyksiä vasten seinää.
"Olet käyttänyt paljon aikaa tuohon", hän lausui.
"Kirje on pitkä ja vaikea."
"Eikö kukaan ole käynyt sinua häiritsemässä? Luulen kuulleni huoneesi oven kaksi kertaa auenneen ja sulkeutuneen."
Kun herra Vulfran kysyi, niin Perrine katsoi olevansa velvollinen sanomaan hänelle totuuden. Kentiesi se juuri oli ainoa rehellinen ja oikea selvitys kaikkiin kysymyksiin, joita oli miettinyt löytämättä tyydyttävää vastausta.