Äidit jauhoivat samaa asiaa hiukan eri muodoissa, mutta saivatkin molemminpuolisella panettelullaan herra Vulfranin vakuuttuneeksi siitä, että oli varmaankin totta, mitä Casimirin äiti sanoi Théodoresta ja Théodoren äiti Casimirista, ja siitä hän taas teki sen johtopäätöksen, ettei kumpaankaan ollut luottamista, nyt sen enempää kuin vastedeskään.
Siksi herra Vulfran osoittikin kaikin tavoin, että nuoria sukulaisia oli pidettävä yksinomaan sukulaisina, eikä millään muotoa tulevina poikina ja seuraajina.
"En tahdo riitoja ja kateutta läheisyydessäni", oli hänen ainainen vastauksensa.
Sen päätöksen mukaan hän oli luovuttanut Théodoren asuttavaksi rakennuksen, jossa itse oli asunut ennen kuin rakennutti linnansa ja Casimirille entisen rahastonhoitajan, Mombleuxin edeltäjän asunnon.
Kovin suuri oli sentähden sukulaisten kummastus ja kiukku, kun uppo outo, "katutyttö", mieronkulkija oli luikertanut tuohon linnaan, jonne veljen- ja sisarenpojat pääsivät ainoastaan kutsuvieraina.
Mitä se merkitsi?
Ken oli tuo pikku tyttö?
Tarvitsiko heidän peljätä häntä?
Tuota oli rouva Bretonneux kysynyt pojaltansa, mutta kun ei saanut tyydyttävää vastausta, niin hän päätti lähteä itse ottamaan selvää asiasta.
Tullessaan hän oli sangen levoton, mutta rauhoittui pian, sillä Perrine osasi oikein mainiosti näytellä neiti Belhommen neuvomaa osaa.