"Oletko nyt sairaampi?"
"Älä pelkää, lapseni, kuumuus ja ummehtunut ilma vaaa vaivaa; se ei tee mitään", hän sanoi hengästyneenä tuskin kuuluvalla äänellä.
Näillä sanoilla äiti tahtoi rauhoittaa tyttöänsä; ken hyvänsä olisi huomannut hänen olevan melkein kuolemaisillaan. Tuskin hän jaksoi hengittää, voimat olivat lopassa ja hän näytti olevan hivutustaudin viime asteella,, Hän näytti olevan noin kahdeukymmenenkuudea tahi -seitsemän vuoden ikäinen ja surkastuneista kasvoista näkyi vielä erinomaisen kauneuden jälkiä; pää oli siromuotoinen, mustat silmät lempeät ja syvät niinkuin tyttärensäkin, vaikka niissä nyt paloi kuumeen tuli.
"Tahdotko, äiti, että toimitan sinulle jotakin virkistävää?" kysyi
Perrine.
"Mitä sitten?"
"Täällä on kauppapuoteja läheisyydessä, voisia niistä ostaa sinulle sitruunan. Minä kyllä palaan heti."
"Ei, meidän täytyy säästää rahojamme; meillä on niitä niin niukasti! Mene Palikarin luokse ja pidä huolta siitä ettei se enää varasta heiniä."
"Sa ei ole mikään helppo tehtävä."
"No, pidä häntä ainakin silmällä."
Tyttö palasi aasin luokse, ja kun jonon alkupäässä olevat vaunut sillä aikaa olivat tarkastetut ja siten päässeet kulkemaan, olivat hänen edessään olevat ajaneet eteenpäin, niin että hän pidättäen aasia paikallansa, jäi siksi kauas heinäkuormasta, ettei elukka yltänytkään saamaan siitä mitään.