JUSTIINA: Äläs sano. Kävihän se sieltä Peräiseltä keväällä perunoita hakemassa.
(Menee oikialle).
KALLE: Niinpä niin! Kaikkea muuta sanotaan ihmisen katuvan, paitsi nuorena naimistaan. Mutta mitenkäs se on isäntä niiden riihikoneitten kanssa. Ruvettaisiinko niitä yhdessä hommaamaan, ehkä saataisiin vähän huokeammalla.
TUOMAS: Enkä minä hänestä tiedä. Ne ovat niin kovin kalliita ne koneet ja jos sattuisivat vielä särkymään, niin tulisi sellainen vahinko, etten enää siitä notkosta nousisi.
KALLE: Ei niiden särkymistä vielä tiedä pelätä. Eipä se ole se meidän niittokonekaan vielä särkynyt, vaikka on jo kolme kesää ajettu. Silloinkin pelkäsitte, kun haastoin yhtenä tilaamaan, että ei niitä ehjinä kotiin saada.
TUOMAS (Rientää akkunaan): Sisso! Nyt ne tulevat!
(Rientää ulos).
KALLE: (Yksin, katsoo ulos ikkunasta). No niin! Siinähän ne nyt ovat. Mutta en minä vielä tällä syömiselläni sitä usko, että Peräisen Jennystä tähän taloon emäntä tulee ja ihmettelenpä sitäkin, että hän on talonkatsojaisille lähtenyt. (Tuomas, Tiimus, Samuli ja Jenny tulevat vasemmalta ja Justiina oikealta. Tervehtivät ja tervetulleeksi toivottavat, ja kirkkoterveisiä jakelevat.)
SAMULI: Kas, onhan täällä Kallekin. Tässä ne on sinun "avisis". —
Istukaa vieraat.
KALLE: Kiitos vaivoistasi. Kylläpä niitä onkin taas aika kasa.