— No tuonlaisella ilmalla!…
— Eihän ilma miestä syö, kuului Aaron suusta tyytyväinen sana, etuhuoneeseen kopistellessa nutustaan enintä lunta.
— No, olithan velikulta soma kun tulit, lisäsi Sanna, käyhän peremmäksi, soma, soma kun tulit. Tuonlainen nurkissa jyrisevä pyry tekee mielenkin niin synkäksi, ettei tahdo viihtyä ei mihinkään.
— Ja juuri itätuulella, ilman tänlaista pyryäkin on mieliä synkentävä voima enemmän kuin muilla tuulilla, vakuutteli Aaro, astuessaan Vannin ja Sannan seuraamana kamariin.
— Muita eikös se ole todellakin totta, että itätuuli enemmän kuin muut tuulet synkentävät mieltä? lisäsi Sanna. Vaikka en ole osannut merkitä, vaan nyt muistan jo lapsena ollessani erään sanoneen, ja minä muistan että aina itätuulella olen levoton ja voin pahoin.
— Se on totta, toisti Aaro. Sen on ihan tutkijat käsittäneet, että sillä on senlainen mielen tympeyttä ja ärtyisyyttä vaikuttava voima.
— Nyt minä, itätuulella kun tulen levottomaksi, tiedän että syy on tuulessa. Tähän asti olen aina senlaiseksi tultuani murehtinut, että miksi minä nyt taas senlainen olen, mukautti Sanna mielissään.
— Etpähän nyt ole ärtyinen etkä paha kuni itätuulen lapsi, kuten aina sanotaan, muistutti Aaro naurahtaen.
— Niin, sen tähden kun sinä tulit, toisti Vanni.
— Todellakin sen tähden kun sinä tulit, lisäsi Sanna.