— En ole juoruämmä enkä paljon puutu.
Aaro tyrmistyi kun muisti, että juuri hänen syynsä oli sen tytön lankeamiseen. Hän hurjuudessaan vei sitä Tiltaa ihan lennossa, ja sitten ajattelemattomuudessa polki jalalle ja silloin silmänräpäyksessä meni tyttö kuni auskari ylen kuppuraisiaan. Tunsi sääliä tyttöä kohti; josko todellakin viitsivät virnistellä, niin on ihan anteeksiantamaton teko.
Aaro tätä ajatellessaan tuli ihan mykäksi, että Sannan tuli sääli Aaroa, niin alotti puheen siltä kannalta, joten tiesi haihtuvan sen nykyisen ajatuksen ja kysyi.
— Joko sinä nyt mihin asti olet kerinnyt sitä lakitiedettäsi lukea?
— Olenhan minä jo lukenut. Ensi kesänä toivon saavani suorittaa oikeustutkinnon.
— Oikeustutkinnon! Joko todellakin niin kaukana?
— Johan toki on aikakin. Neljäs vuosi on jo kulumassa, kun olen yhtämittaa lukea jyrännyt sitä samaa ja samaa lakitiedettä.
— Neljä vuottako todellakin siitä kuin tulit ylioppilaaksi?
— Keväällä toukokuun kahdeskymmenes päivä täyttyy neljä.
— Siinä se aika kuluu, on mennyt se aika kuin unissa, on kuni eilinen päivä… Mutta sinustahan kohta tulee tuomari.