»Kyllä sen näkee aivan ensi päivänä, että kyllä tämä talo on nyt saanut isännän», vakuuttivat työmiehet, ja samassa olivat valmiit jahkailemaan sitä, kun Hanna tappoi isännältä niin hyvän hevosen.
»Elä sun sano enää», mukautti Jukke, päätään punaltaen, ja innostui selittämään: »Ne ihmiset ovat hulluja valeita uskomaan, kun Lampilan Tahvo vihallaan on nostanut sen puheen, että minä olisin markkinoilta palatessa ajanut sen henkimeneyksiin ja pakahduttanut, ikäänkuin minä en olisi hevosella ajanut niin monta kertaa ja paremmalla kuin Lampilan Tahvo. Vaan se sen sisarensa kasvatetytön, sen Jokelan Siirin, päältä kantaa vihaa minulle, niin se nostelee kaikkia.» Ja muistutti vielä Jukke, että on hänellä Taipaleen Jörkin kanssa hevoskaupat. Kunhan hän sen noutaa sieltä, niin sanoo hän Tahvolle, että tuleppa nyt ottamaan kiini, kun olet sanonut ennenkin ottaneesi.
Työmiehet siihen vakuuttivat: »Kyllä tämmöisen talon isäntä saa hevosen sijaan, vaan onhan se ilkeä, kun se menee niin ylenkäden, kun toisen tähden, semmoinen hevonen kuin ruunikko oli.»
»Se on tullut, joka on tullut», mukautti Jukke päätään nyökäytellen ja kehui luonnettaan lujaksi, oikeaksi isännän luonteeksi, joka kovankaan onnen kohdatessa ei murehdu yhden hevosen kuolemasta. Ja muistutti työmiehiä, että Antti kun tulee kotiin, niin sille kertoisivat ruunikon kuoleman niinkuin se oli, ettei Antti pääsisi uskomaan Lampilan Tahvon vihallaan nostamia valheita.
Hanna se hoiti kuitenkin emännyyttä Vaaralassa.
Hänen päivänsä eivät ilostuneet. Ei kyyneletöntä päivää viettänyt siitä kaihosta, kun ruunikko on mennyt ja millä viihtyy Antin mieli ruunikon kuolemasta. Se ainoa oli joka hyvitti mieltä, että nyt on niin paljon syytä eroamiseen, että kun Antti tulee kotiin, niin tahdotaan eroa ja jaetaan Vaaralan maasta osansa ja mennään Tannilaan jälleen. Sillä toivolla hyvitti lapsiakin, silloinkun ne saivat kovia sanoja enoiltaan, että mieli murtui itkuksi.
Mutta isää ei tietty, missä hän on ja milloin hän tulee kotiin.
Ainoastaan yksi kirje Vienan rannalta tuli Maaliskuussa, joka kuukauden vanhana saapui kotiin. Siinäkään hän ei puhunut kotiintulostaan mitään eikä siitä mihin päin hän kulkee, kun vaan sen että hän on terve ja työssään onnistuu hyvin…
XXI.
Antti saa tietää ruunikon kuoleman.