»Tuota sitä, että milloinka sitä mennään Tannilaan asumaan?» virkkoi
Manti kainosti.
»Pitäisikö sinne mennä?»
»Pitäisi», jatkoi Manti ja pyöritteli sormea suussaan.
»Minkä tähden?»
»Sentähden kun nuo Jukke ja Topiaskin ovat meille ja äidille pahoja.
Eivät anna meidän syödäkkään.»
Isä taputti Mantia kasvoon ja lupasi: »Tulevana syksynä, sittenkun kesällä ensin kasvaa pellot kauniita eloja ja niityt heiniä, mennään sitten Tannilaan. Kyllä se äiti antaa teille ruokaa, jos ei Jukke ja Topias antaisikaan.»
Siihen Mantikin rauhoittui, luuli tulevan syksyn olevan hyvinkin likellä, muutamien viikkojen päässä vaan. Ja tuntui hyvälle kun tulevana syksynä päästään Tannilaan, jossa ei olekaan Jukke varastelemassa kermapyttyjä ja juomassa maitohulikoita tyhjäksi eikä kiroilemassa, jos on voileipä käsissä.
XXII.
Antti tulee isännän henkirahalle.
Huomenna oli henkikirjoitus.