Tämän kuuli ja näki Jukkekin, niinkuin hyvänäkin miehenä tuli hymyillen ja kummastellen katsomaan sitä otusta, vaan kun Antti näki Juken lähestyvän, niin lähti pyssy kädessä astumaan huoneeseensa ja heitti Hannan ja Juken ihmettelemään keskenään. Mennessään arveli sanoa Jukelle että kun nyljet sen haukan, niin siitä nahkasta saat oivallisen rahakukkaron kihlarahoillesi Lahnasjärvelle lähtiessä. Mutta ei kuitenkaan virkkanut mitään, nauraa myhähti vaan sille mielensä viittaukselle, meni kammariinsa, pisti pyssynsä naulaan ja istui kirjoituspöytänsä ääreen.
Mutta Manti, Matti ja Kaisu tulivat koulusta, menivät perheen pirttiin ja siellä saivat käsiinsä sen ammutun haukan. Kun kuulivat, että isä on sen ampunut, niin Matti ja Kaisu toinen toisesta siivestä kantaa retuuttivat isän kammariin haukkaa, Manti aukoi ovia niille tulijoille ja kammarin oven auetessa jo Matti ja Kaisu huusivat: »Kun isä on ampunut näin komean linnun. Miten isä raski ampua näin ihmeen kauniin ja suuren linnun. Ettäkö olisi elävänä saaneet kiini, kyllä me olisimme elättäneet, katsokaa kuinka tämä on kaunis ja suuri.»
»Ei sitä saa elävänä kiini kukaan, ja se on petolintu, se syöpi muita lintuja, on syönyt jo yhden teidän kauniita kyyhkysiäkin», puollusteli isä itseään.
»Onko tämä se huuhkaja, josta opettaja selitti tuolla koulussa?» kysyi
Manti ja katseli haukan käyränokkaista keltasilmäistä päätä.
»Ei tämä ole huuhkaja, tämä on vaan koppelohaukka, joka iskee jäniksiä, jäniksen poikia, koppeloita, metsoja, kanoja ja kaikkia mitä näkee voittavansa», selitti isä ystävällisesti.
»Koppelohaukka», huudahti Manti. »Siitä ei ole opettaja puhunut mitään, tokko lienee nähnytkään. Me viemme tämän opettajalle. Viemmekö isä?» kysyi Manti iloissaan.
»Viekää vaan, jos tahdotte, ehkä se täyttää sen vielä, jos saa täyttäjän,» mukautti isä.
Sen enempää ei Manti ja Matti siekailleet, vaan lähtivät saaliineen ulos. Mutta jo etuhuoneeseen tultuaan alkoivat kiistellä: »Minä kannan, minä kannan, et sinä, vaan minä kannan.» Se hälinä kuului kammariin, niin Antti pyörähti jälkeen ja sanoi päättävästi: »Kantakoon Manti, se jaksaa paraiten, ja se pitää kantaa hyvästi, ilman ryvettämättä.»
Siihen tyytyivät toiset, Manti otti haukan kaulasta kahteen käteensä, rötkäytti sen olalleen, vilkasi isään ja loistavin silmin kysyi: »Näinkö minä kannan?»
»Kanna niin, vaan älä lankia kinokseen, että hierautuu lumeen», kuului isän lupaus.