Kaakossa ja idän korvalla kierrellen monitaloista kirkonkylää, mutkitteli salmikas Kotajärvi, joka loivana Tepenin virtana johdatteli runsaan vetensä tähän lähinnä lepäävään Kaaresjärveen. Mutta lähinnä kaikista aina Kaaresjärven kukkaluhtaiseen rantaan oli taloja ja talojen hiljalleen alenevia peltoja ja niittyjä, ainoastaan siellä täällä joku metsäinen kumpu ja lehdikkoinen saareke. Pohjoisen puolella noin sadan askeleen päässä kohosi kaikuva Turusen vaara, jonka tuomikkometsäiset kukkarinteet aina kesäiltoina henkäilivät kukkatuoksuaan kauvas alankojen viileään ilmaan.
Vaikka kylmästi hymyili nyt talvinen luonto, niin oli tämä paikka Antin mielestä viehättävä ja mitä useamman päivän hän siinä työskenteli, sitä kiinteämmin siihen rakastui. Ja hyvälle tuntui mieli, kun koulu saa nyt pysyväisen aseman, riippumattoman kenenkään yksityisen onnesta tai onnettomuudesta, rikkaudesta tai köyhyydestä…
XXX.
Jukke tulee väkisellä koulun rakennustyöhön.
Kivijalka oli jo valmis ja ensimmäisiä hirsiä aseteltiin paikoilleen. Antti nahusi työssä, autellen miehiä hirsien asettelemisessa, ja merkitsi mihin sillanniskat ovat salvettavat. Mutta kuni salaman iskusta silmänräpäyksessä värähtivät Antin kasvot ja silmistä leimahti outo tuli, kun miesjoukossa huomasi Juken taudinarpiset, rauhattomat kasvot ja hänen omin lupinsa kähentelevän työhön. Antti seisattui kuni ukkosen lyömä, koko ruumis vapisi eikä tiennyt mitä tehdä, sillä hän näki Juken haamusta, että se on tullut ihan ärsyttääkseen eikä tottele sanaa. Meni kuitenkin Juken luokse ja kysyi: »Oletko aikeessa työhön?»
»Olenpa tietenkin, kuinkas muuten!» vastasi Jukke ylpeästi ja kirveskynällään rupesi tokertelemaan hirttä.
»Sinussa ei ole tämän työn tekijätä. On paras, kun et kyhäilekään», jatkoi Antti säyseästi.
»Hah, hah, hah. Minäkö en osaa tehdä työtä. Se olikin sana. Minä en osaisi tehdä työtä! Uskotteko, te miehet, että minä en osaa tehdä työtä?» jatkoi Jukke, ivallisesti nauraa rehauttaen.
Antti tunsi, ettei hän voi jatkaa puhetta, vihaan syttymättä, niin heitti semmoisekseen ja lähti Rantalaan sanomaan Tanelille, että Jukelle ei saa maksaa palkkaa, niin eroaa siitä itsestään, jonkun päivän oltuaan. Mutta Rantalan Taneli vastata jorautti: »Jukke on minulle velkaa, niin siten saan sen saamiseni. Antaahan Juken tehdä työtä.»
»Mutta Jukke ei osaa tehdä rakennustyötä. Kuinka sille voisit maksaa palkan?»