Antti pyytää Jukelta anteeksi.
Tämän huomasi saarnaaja, niin ei tahtonut jatkaa puhettaan eikä lisätä Antin yli äyräittensä paisuvaa iloa, vaan nousi lattialle kävelemään ja lauleli: »Jos virtana rauha mua noudattavi, Tai murheet kuni lainehet lyö, Mik' onneni lie, sulo varmuus on mull'. Ett' oon autuas — mennyt on yö. — Hyvin on asiat. Hyvin on, hyvin on asiat.»
Antti ei olisi nyt tahtonut viipyä missään niin mielellään kuin täällä. Mutta asiat pakottivat eroamaan, jos mieli joutua iltasella junaan ja kun nyt vihdoin olivat silmät kuivaneet ja suurin riemun tulvaus hieman asettunut, niin ojenti hän kättä saarnaajalle, mutta saarnaaja ei huolinut kädestä, vaan tarttui syliksi ja lausui: »Kallis veli, muista että rukoilen puolestanne joka päivä, ettei maailma enää teitä voittaisi.»
Antti oli yhä ilosta niin täysi, että suullinen kiitteleminen tuntui aivan mitättömältä, niin ei sanonut edes kiitoksia, vaan saarnaaja kuin päästi hänen sylistään, niin työntyi ulos ja kadulle tultuaan hukkui vilisevään ihmisjoukkoon, jotka eivät kukaan näkyneet toisistaan välittävän, kiirehtivät vaan toiset sinne toiset tänne. Anttikin kulki kuni siivillä, ei nähnyt ketään eikä edes muistanut kyynelistä tuhrauneita kasvojaan eikä huomannut, vaikka vastaan tulevat ihmiset niihin heittivät kiinteän katseensa, mennä huristi vaan ja koko elämä tuntui niin sanomattoman keveältä, tuntui ihan kohoksi riitelevän.
Vaikka saarnaaja ei ollut siitä puhunut mitään, että sinun pitää riitaveljeltäsi pyytää anteeksi, päästäksesi kokonaan vapaaksi, niin kuitenkin muutamien päiväin kuluttua rupesi mielessä kangertamaan, että Juken kanssa ei ole vielä sovittu ja tuntui se välttämättömältä, saadakseen pysyväistä rauhaa sieluunsa.
Tätä ääntä hän ei kuitenkaan totellut, vaan viivytti sitä päivästä toiseen, että ehkäpä se katoaa itsekseen. Eipähän saarnaajakaan sitä minulle käskenyt, vaikka kerroinhan minä sillekin koko jutun. Tämä ei kuitenkaan haihtunut, vaan yhä selvemmin rupesi kuulumaan: »Sovi nopeasti riita veljesi kanssa, koska vielä tiellä olet», mutta päivä päivältä rupesi tuntumaan mahdottomammalta mennä Jukelta anteeksi pyytämään.
Tästä puhui hän erään uskovaisena pidettävän ystävänsä kanssa ja kysyi häneltä, onko tarpeellista tuonlaiselta pahantekijältä mennä anteeksi pyytämään, joka on enemmän kuin kolmetoista vuotta joka päivä ärsyttänyt ja kaikella tavalla kiusannut.
»Ei, ei missään nimessä se ole tarpeellista!» vastasi toveri.
Mutta raamatussa on kirjoitettu: »Sovi nopeasti riitaveljesi kanssa, koska vielä tiellä olet», muistutti Antti.
»Niin, koska vielä tiellä olet, sepä se juuri on. Mitäpä nyt enää anteeksi pyytämisestä on etua, kun sinä olet jo tuomittu», kuului toverin varmasti kajahtava huomautus.