Antti sommitteli sanoakseen jotakin ennen, ettei niin suoraan menisi pääasiaan, mutta ei tullut esille muuta sopivaa sanaa, niin rykäsi kuivan, mitättömän rykäyksen ja nöyrästi sanoi: »Olisi suoraan sanoen anteeksi pyytämistä.»
»Hahaa, anteeksi pyytämistä, vai anteeksi pyytämistä. Sellainenpa sinä olet mieskin», huudahti ivallisesti Jukke kesken Antin puheen ja ylpeästi jatkoi: »Vai sillä luulet minut pettäväsi. Saat uskoa, että minua ei tähkällä tanhuaan vedetä. Minua et petä niinkuin luulet. Menehän linnaan, kyllä täältä evästetään.»
Antti tunsi, että Jukke on erehdyksissä, niin tahtoi puhua vieläkin ja vakavasti lausui: »Se puoli asiasta on valmista, siinä on laki tehnyt jo työnsä, etkä sinä voi sitä jouhenkaan vertaa lisätä etkä vähentää. Mutta toinen syvempi puoli on asiassa vielä koskematta.»
»Syvempi puoli, syvempi puoli, vie koirille se syvempi puolesi», katkasi taas Jukke Antin puheen ja käänti päätään halveksivan näköisesti näyttääkseen siten, ettei hän viitsi kuulla koko puhetta.
»Sinä näyt yhäkin olevan minulle vihassa, mutta minä en ole sinulle enää vihassa ja pyydän anteeksi entistä vihaani», sanoi Antti ystävällisesti.
»Minä olen vihassa», tikasi Jukke, »ja pysyn vihassa, minä en tarvitse sinun lempeäsi.»
»Mutta minäpä en usko että sinä yksinäsi voit olla vihassa», lisäsi
Antti. »Yksi kivi ei tee myllyssä jauhoja, sanotaan, etkä sinäkään
yksipuolelta voi kauan kantaa vihaa, kun näet, etten minä ole vihainen.
Yksinään ei puu pala, on sananlasku.»
»Minä olen sinulle vihainen ja minulla on syytä olla, sitä todistaa tämä repaleinen korvanlehteni», sanoi Jukke jyrkästi ja käski Antin paeta pois huoneestaan. Antista se äsköinen kankeus oli nyt hävinnyt kokonaan, sielun syvyyteen tuntui virtaavan uusi voima ja anteeksi pyytäminen ei tuntunut enää kainostuttavan, mutta näki ettei pitemmästä puheesta tällä kerralla kuitenkaan olisi apua, niin nousi seisalleen, tarjosi Jukelle kättä ja herttaisesti hymyillen virkkoi: »Tuohon käteen, minä puolestani annan sinulle kaikki anteeksi. Hyvästi nyt.»
»Mene tiehesi ja heti siitä lörpöttelemästä», ärjäsi Jukke ja näytti rupeavan katselemaan asetta, jolla korvanlehtensä palkkioksi löisi, eikä tarjonnut kättään Antille.
Antti ei jatkanut, pyörähti pois ja lähti kotiin.