Tätä mieltään ei kuitenkaan Hanna mitenkään ilmaissut. Ja tätä paitsi olihan Tannilassa isällä koti, jossa hänen perheensä asui ja johon hän oli perheelleen kodin laittanut, ja siltä puolen katsoen näytti vaan houraukselta ruveta ajattelemaan Vaaralaan muuttamista. Mutta mielessä yhä tuntui, että jotakin asiallista pitäisi sanoa Jukelle vastaan. Vaan kun mielessä väkisinkin pyöri tuo selittämätön arvoitus, niin ei parhaimmalla tahdollaankaan löytänyt varsinaista sanottavaa. Niin tekeytyi leikilliseksi ja leikin varjossa virkkoi:
»Aivanhan sinä nyt puhua leskuttelet kuin sinulla ei olisi poskiluitakaan. Mies puhua vestelee kuin valmista asiaa, vaikka asiassa ei ole hihaa eikä helmaa. Mikä isäntä se on, jolla ei ole emäntää?»
Jukke kekautti päätään: »Kyllä isäntä emäntiä saa, jos haluaa. Kyllä sitä hevosia saa, jolla talli on».
»Ei se ole otettava niinkuin leipä kaapista».
Juken mieli meni Siiriin ja hämmentyi siihen ne talousajatukset. Mutta kun taas oli ajatellut muutamia kertoja päänsä ympäri, niin alkoi tuntua liiaksi lyhyeen loppuneelta se yhdeksi taloksi hommaustuuma, ja etsi hän taas syitä päästäkseen uudestaan alkuun, vaan kun oli äsken jo puhunut puolestaan pääkohdat täydessä laveudessaan, niin tuntui se, että siihen oli Hannan vastattava. Niin tekeytyi totiseksi ja tutkasi:
»Mutta sanoppa todellakin ajatuksesi tässä asiassa. Eihän puhe asiata pilaa, eihän siltä tarvitse siitä tulla kokoakaan, vaikka siitä tuumitaan valmiiksi, mutta eihän tuo mahdotontakaan ole. Sanohan suusi puhtaaksi».
Hanna ei saattanut enää tekeytyä leikilliseksi eikä kuitenkaan tahtonut mieltään ilmaista. Otti totisen muodon, venytteli sukankudelmataan, mitteli sen pituutta ja venytteli sitä sekä leveydelleen ja pituudelleen ja totisesti virkkoi:
»Sehän on vanha sananlasku, että sinne naula menee, mihin kurikka ajaa. Minä menen mihin Antti viepi… Mutta meillä on tässä tätä maan nurkkaa siksi, että rypysijaksi, että kun Antti heittää pois ne kulut, kun on päästy velattomaksi, ja rupeaa hoitamaan maataan, niin me eletään tässä kuin mesi mättäässä. Paljon päälle me emme pyrikkään».
»Hym! Anttiko heittäisi pois matkustukset. Ei, ehei veikkonen! Eihän tukkilaisten aika kulu missään muualla kuin siellä. Tukkilaiset ovat kuin omituinen kansa, ei niitten aika kulu maatyössä enempi kuin mustalaisten. Anttikin on siihen siksi lyöpynyt, että sille tulee ikävä maatyössä», virkkoi Jukke päättävästi.
Tuo sana »tukkilaiset» hipasi Hannaan kolkosti. Ei hän koskaan soisi Anttia tukkilaiseksi mainittavan, mutta minkäpä sille teki, kun se kuitenkin oli tukkityössä, niin tukkilainenhan se oli. Mutta hänen mielestään olisi kuitenkin Jukke voinut olla nimittämättä häntä tukkilaiseksi. Tunsi mielensä hieman ynseäksi ja tympeästi vastasi: