Hanna paitahihaisilla käsivarsillaan rintaansa puristaen hieman viluissaan seisoi rappusilla ja kuunteli kunnes Juken epätasaiset askeleet pakenivat kuulumattomiin ja Juken peikkomaiselta näyttävä mateleva olento kokonaan suli mustaan yöhön, palasi tupaan lasten luokse ja revontulien kamakka muisto oli kylmänä kivenä povessa. Eikä haluttanut enää valvoa, teki vuoteensa ja laittautui nukkumaan.
Tavalliselle sijalleen lastensa vaiheille kallistui Hanna, jossa vielä unettomat silmät johtuivat tuvan peri-ikkunaan tervehtimään pohjoisen taivaanrannan välinpitämättömän näköisesti vilkuttavia tähtiä.
Niitä autuaan otsan puhtaasti viattoman näköisiä silmiä katseli Hanna ja pyhän hienosti sulavan mielen ylennyksen tunsi johtuvan sielunsa himmeihin kammioihin. Käänti hieman päätään, niin silmiin avautui tuvan sivuikkunasta etelän ja lännen rinta lukemattomine tähtineen. Siinä laskeutuva ehtootähtikin iloisena liekehti levitellen kultasiipiään jääneille iloiseksi hyvästiksi, rientäessään autuasten maahan. Siihen asettui Hannan kuljeskeleva silmä.
»Tuolla … tuolla tuon sinikannen, tuon tarhan tuolla puolen on se asumus, jossa ei päivän murehet eikä huomisen huolet paina mieltä.
»Siellä on pieni Saimikin, se kultaperhonen… Vuosi sitten se kultakäpynen kiikkui tuossa rinnoillani ja sommitteli kieltään sanomaan ymmärrettävästi. Mutta siellä on hän. Ei paina mieltä ikävä, ei huoli. Ei elon vuoria himmennä autere hämärän toivon.
»Siellä on Saimi, sisaruksista nuorin. Siellä oli hänen osansa, mutta missä on meidän, jotka ryvemme täällä elon tunkioissa. Missä on osa näitten kolmen vieressäni nukkuvan, joitten liina on vielä puhdas, mutta jos he viipyvät täällä, missä on heidän osansa — missä…»
Hiipivä uni ummisti silmät, käsi unohtui suoraksi lasten päälle kuni hyvän enkelin suojeleva siipi. Kasvoihin palasi viehättävä hymy ja rauhallisesti lainehti rinta.
VI.
Hanna saa Antilta kirjeen.
Aamun hohtava koite oli jo itäisen taivaan poutaisella rannalla, josta kainosti hymyilevä himmeä valo levisi vuoriin ja laaksoihin. Kummun kuusetkin ihastuksissaan korvat pystyssä seisoivat tyynesti odottaen päivän sanomia.