»Rakas Hanna.
Olen matkalla kotiin. Viimeistään maanantaina tämän kuun kolmantenakymmenentenä päivänä saavun Suvannon kaupunkiin. Jos voit niin toimita oma hevonen sinne noutamaan. Olisi sangen hauska omalla kauniilla hevosella tulla kotiin.
Kuitenkin, kaikessa tapauksessa olen tiistai-iltana eli kolmantenakymmenentenä yhdentenä päivänä kotona…
On sangen vähä aikaa. Siis pitemmät puheet jääkööt äänen kantamalle.
Ole tervehditty näkymättömällä lemmen syleilyksellä.
Oma Anttisi».
»Ensi maanantaina. Nyt on meillä torstai… Ensi maanantaina… Pyhänä pitäisi lähteä… Olisi hieman alentavaista isäntämiehen lähteä hakemaan tukkilaista, mutta kuitenkin se sietäisi minun lähteä hakemaan, ettei se sitä tuhatta markkaa kerkiäisi panna mihinkään asioihinsa», ajatteli Jukke ja puolen päältä niinkuin tarjoutuen kysyi:
»Kenen aiot laittaa hakemaan Anttia?»
»Olen ajatellut juuri sinua. Sinullehan voisin tuon oriin uskoa», virkkoi Hanna.
Jukke punalti päätään ja empien jatkoi: »Minä en kyllä mitenkään joutaisi, mutta ei tuota oritta ole hyvä muille antaa, niin joko häntä pitänee ottaa jouto kiireestäänkin ja lähteä?»