Jukke muisti äsköistä puhettaan Hannalle ja tunsi olevan pahan olla, kun näki sen Antin perheolon niin lämpimäksi. Tunsi juuri hänelle sanotuksi, mitä Antti äsken sanoi kyläisten ystävien keskessä pitävän muistaa olevansa viekasten keskessä. Tunsi pistoksen povessaan, kun tiesi, ettei tämäkään joukko ole niin puhdasta kuin Antti näkyi mielessään kuvittelevan. Oikein painostavalta tuntui se, mitä hän äsken Hannalle viskutteli, ja mieli teki pakenemaan. Sanan puhumatta lähtikin Jukke kotiinsa, kun pääsi vaan syömästä.
»Tukkilaiset ovat tukkilaisia, ei niistä liian pahasti saata puhua eikä uskoa kukaan», ajatteli Jukke kävellessään Vaaralaan, ja hyvälle tuntui, kun Hanna näkyi uskovan sen, mitä hän äsken viskutteli. Ja mielessä näkyi vaan outo kuva siitä Antin perheen keskinäisestä vilpittömyydestä, mikä on nykyään vallitsemassa.
IX.
Antti miettii Vaaralaan yhdeksi taloksi rupeamista.
Huomisaamun aurinko näytteli jo kasvojaan, kun Tannilan tuvan sivuikkunasta tunkeutuvaa ruusuvaloa kämmenen levyinen kaistale kainosti seisoi tuvan tummassa periseinässä, isän vielä vuoteellaan hervotonna levätessä, kasvoilla hymyilevä tyyneys ja tukeva rinta hiljalleen lainehtien.
Lapset hiljaa hiipien katselivat isää ja olivat mielissään, kun isä oli kotona. Matti ja Kaisu ne mielivät ääneen puhelemaan keskenään, vaan Manti se nyrkkiä puistaen ja kulmiaan kupristaen muistutti pysymään hiljaa, että isä saisi nukkua.
Mutta ovi aukeni kiireesti ja Juken ruskea muoto ilmestyi ovelle.
Katsahti sänkyyn ja kynnyksen yli astuessaan puoliääneen virkkoi:
»Ka, vieläkö täällä nukutaan.» Ja samassa palasi takasi ulos, kun Mantin nyrkistä näki kieltävän merkin, mutta oven lupsautti raskaasti kiinni, että seinä jymähti.
Silloin vavahti Antin koko ruumis, silmät remahtivat auki ja hieman hätäinen silmäys lennähti ympärille. Mutta kun havaitsi, että on kotona ja silmät sattuivat ympärillä oleviin puhdassilmäisiin lapsiin, niin suuriin silmiin ilmautui nuortea ihastus ja pitkästä matkustuksesta pakkasahvassa pöhöttyneet kasvot kuontuivat lauhkeaan hymyyn. Matkustuksesta kangistuneen ja nukkuessa rauvenneen kätensä ojenti lapsiinsa päin ja leppoisasti huomautti:
»Ettekö nyt tahtoisi tulla isän syliin.»