Tämä ei kuitenkaan mennyt ihmisten päähän, vaan Jukke kun oli vaan lähtenyt talosta pois, niin sanottiin:
»On se rento poika tuo Vaaralan Jukke.»
Ja jos muutamia päiviä jälempää sattui taas tulemaan, niin kysyttiin kuulumiset:
»Mitäs Jukelle kuuluu?»
Silloin oli Jukella uusi työ selittäessä talon väelle kaikki asianhaarat päästäkseen muistuttamaan, että »minä isäntä olen».
Markkinat alkoivat liketä. Oli vaan kaksi viikkoa markkinoihin. Mutta reki oli liian käymätön Siirin kanssa ajeltavaksi, oli siksi ikävoitto ja vanhanaikasta tekoa, että se täytyi saada ajanmukainen. Ja sen tekijää ei ollut kuin kaupungissa.
Se täytyi lähteä tilaamaan aikanaan, että kerkiää valmistua markkinoiksi, tehdä oikein kirjallinen urkko, että se pitää olla markkinain aattopäivinä valmis. Täytyi lähteä kaupunkiin. Ei ainoastaan reen tilauksen tähden, mutta tarvitsi saada taloon uudenaikaisemmat kahvikojeet, tarjottimet, sokeriastiat, kerma-astiat ja kahvikupitkin, semmoiset kultaranteiset kuin metsäherrallakin näkyi olevan, vieläpä ruoka-astioitakin sekä pöytäveitsiä, hankoja ja muuta sellaista. Lamppuja piti tuoda useita ja parasta lajia, ettei niitä tarvitseisi heti laittaa toisia. Ruunikolle uudet ajokalut piti välttämättömästi saada. Jos ei niitäkään nyt olisi hyviä, niin pitää eturahoja antamalla tilata ne markkinoiksi.
Näistä kaikista ei tarvinnut nyt olla käteistä rahaa, vaan kaikki, mitä oli kauppahuoneista otettavaa, annettiin mielellään velaksi. Ainoastaan reestä ja ajokaluista täytyi olla markkina-aikana viimeinen hinta käteen. Niin ei tullut suuri kolo tuhanteen markkaan, vaikka kaikki nuo tarpeelliset kalut tuotiin. Ja siihen lisäksi muutamia leivisköitä kahvia, sokeria, nisujauhoja, veskunia, luumuja, rusinoita, siirappia ja muuta sellaista, niinkuin vieraan varalle, ja ettei niitä tarvitseisi Siirin kanssa markkinoilta tuoda, vaan Siiri näkisi niitä olevan talossa ennestään. Ei nekään rahoissa tuntuneet ollenkaan, kun tulivat velkakauppaan. Iloisesti hengähti Jukke tavarakuormansa päällä kaupungista palatessaan.
»Hyvästi on taas äidin leivät uunissa. Eivät pala eivätkä paistu.»
Ja suuri itseensä tyytymys lainehti Juken toivorikkaassa povessa.