Hannaa hirvistytti se tavaran paljous, mitä tuotiin kaupungista. Hänellä kävi salainen aavistus, että ei rahoja olekaan viety Rommakkoon ja harkitsi hän sen Rommakosta päin tiedoksi, miten on asiat.
Ja kun sai tietää, ettei Jukke ollut vienyt penniäkään rahoja
Rommakkoon, niin nurisi hän siitä Jukelle.
Mutta Jukke oli pannut päähänsä, että Hannallekin pitää ajoissa näyttää näyttämällä, että se on yksi, joka on toteltava ja se toteltava on hän eikä kukaan muu, niin vastasi ylpeästi: »Se piti niin tehdä. Minä isäntä olen.» Ja jos vielä toisen kerran muistutti, niin sai aivan samanlaisen vastauksen. Ja vaikka uhkasi sanoa Antillekin, niin kuului vastaus: »Minä isäntä olen.»
Tämä seikka katkasi Hannalta elämän livun. Koti ei enää tuntunutkaan kodilta, vaan joutui jo ensi viikolla kantamaan ikävää mieltä Antin suhteen, kun sen rahojen kanssa niin menetellään. Ainoana lohdutuksenaan säilytti sitä, että erotaan pois ja palataan Tannilaan takaisin ja silloin jaetaan hänen osansa Vaaralan taloudesta pois, kuten Jukke oli hommannutkin ja itse sen esittänyt sille jälelle yhdeksi taloksi ruvetessa. Ja kun mieli meni hyvin pahaksi, niin sanoi hän sen aatteensa Jukellekin, vaan Jukke ylpeästi vastasi että »lähtisihän se kärpänenkin tervasta, mutta siinä on mutta.» Sen pitempään ei Jukke siinä suhteessa ilmaissut mieltään, eikä sitä mitä se »mutta» merkitsi.
Hanna uudisti tuon uhkauksensa, vaan siihen sai Jukelta vaan sen lisäyksen että:
»Tästä kammarista saat perheinesi kyllä siirtyä pois. Tukkilaisen perhe kyllä tulee aikaan perheen pirtissä. Muusta muuttamisesta ei ole puhetta mitään. Täällä tietään, täällä on isäntä.»
Tuo pisti Hannan sieramille. »Tästä kammarista pois!» virkkoi hän kiuhkeasti. »Se olikin sanan paukonen. Niitä ei mene monta kymmeneen. Tästä kammarista perheineni pois… Puhu toki koirille sellaista ja muista, että minä en ole sinun ruotilaisesi, että sinä työnnät mihin soppeen tahdot. Tästä kammarista pois! Suuret sanat eivät suuta halkaise… En lähde kuin polttamalla tästä kammarista, koska se niiksi tulee, että sinä käskemällä aiot pakottaa siirtymään, sen saat uskoa tällä sanalla.»
»Kyllä minä näytän», mutisi Jukke ja meni pois.
Mutta Hanna huusi jälkeen: »Näytä vaikka tulta ja rakeita, tule vaikka tulen väkenä, niin en hievahda askeltakaan…»
Tämä oli ensimmäinen kinastus yhtenä talona ollessa.