Ruunikko oli pitkällään piltossaan, kieli ulkona suusta, silmät pahasti väännyksissä ja tajuttoman näköiset. Maha oli kohistunut ja hirveästi tuskitellen pieksi hevonen jalkojaan ja päätään lattiaan ja kamalan voimakkaasti aivan mahan pohjasta asti puhalteli harvasteeseen korahtavia henkäyksiä ja sieramista roiskahti punanen veri jokaisella huokauksella.
Tätä seisattui katsomaan Hanna. Ensi silmäys vei niin sekasin mielen, ettei paikalla käsittänyt, mitä tämä on. Mutta sitten huomasi, että kipeä on Pokke ja tuo pieksäytyminen on tuskan pakosta, niin löi kädellään rintaansa ja oikein parahtaen huudahti: »Voi, voi. Mikä on Pokella», heitti lyhtynsä, leipänsä lattiaan ja tahtoi mennä Poken turpaan käsiksi puhuttelemaan sitä ja houkuttelemaan ylös. Mutta Pokke pieksi jalkojaan, päätään ja koko ruumistaan niin hirveästi, että ei päässyt sen turpaan mistään kautta.
Tallista kuului hätäilemistä, niin kaikki rahvas kokoontui talliin eikä kukaan voinut olla hätäilemättä muut kuin Jukke. Hän katseli vaan huuhkaimen silmillään rauhallisesti ja Hanna kun hätäili ja itki, niin Jukke vaan ivallisesti mukautti: »Olisit antanut enemmän vettä. Mahdoit antaa enemmän juoda. Sen siitä sait.»
Tämä lisäsi Hannan tuskaa, tunsi omaksi syykseen, kun ei edes lyönyt jollakin, kun ei muuten saanut keskeyttämään juontiaan.
Hanna ei voinut olla enää Poken luona, puristui kahden käden rintaansa, itki huutaen ja voivotellen, meni ulos ja huurakehti tuskissaan kartanolla sinne tänne.
Tuli taas talliin muitten joukkoon, vaan siellä taas kuuli Juken kertoilevan toisille:
»Tuommoista se on tuo akkain hevosen hoito. Ne ovat olevinaan. Nytkin niin ylpeästi otti minulta tuon hevosen, tuodakseen talliin ja minä hullu annoin. Olisin potkassut moista hoitajaa, että olisi seinästä palannut, niin ei olisi tuota tullut.»
Hanna kun jotakin virkkoi puolustuksekseen, niin Jukke irvistäen ja katkeran ivallisesti vastasi:
»Mahdoit antaa enemmän vettä.»
Pitkän ajan perästä siirtyi kaikki rahvas tallista pois, tuntien kamalaa vavistusta. Mutta Jukke muisti Lampilan Tahvon Päsämän selällä sanomat sanat, että »siitä on hevonen mennyt». Muisti, miten se verta päristi koko matkan, niin nyt tunsi mielessään sangen hyvälle, kun sai toisen syyksi ja vieläpä Hannan syyksi Poken kuoleman.