Tämä vahinko ei tuntunut olevan muulla palkittu kuin sillä, että Antti laittaa toisen tuhannen markkaa ja samanlaisen hevosen, että pääsee jostakin vieraalta kirkolta — jossa häntä ei tunneta — hakemaan morsianta, kaksi kertaa rikkaampaa kuin Siiri on.
Ne ukko Koposen sanat: »Ei suinkaan, en minä luule» puhuivat sentään paljon Juken mielessä. Ja kun ukko Koponen oli Juken isän ystävä, vanha hevoslanko — ne olivat kerran vaihtaneet hevosiakin — ja markkinoilla näkyi hänestäkin paljon pitävän, niin oli Jukella kuitenkin hämärä toivo saada Siiri kihloihinsa.
Tuo toivo kuitenkin usein pimeni aivan mustaksi yöksi. Sitä ei hän itsekkään tiennyt, minkätähden se niin aina itsestään pimeni ilman ihtoaikojaan.
Ei tullut joulun pyhinä tietoa Siirin kihlaushommasta, ei uunna vuonna, ei vielä loppiaisenakaan.
Nyt täytyi Juken ihan jalan syten käydä Kopolassa tiedolla asiain menoa ja selittämässä aivan juurten jaksain, minkälainen kirouksen ruutana niissä tukkilaisen rahoissa on. Sieltä se kaikki johtuu. Ilmanko eivät tukkilaiset rikastu! Joka jumalattomassa elämässä ja kirouksessa saadaan, se siunauksetta menetetään.
Mutta ukko vakuutti Jukkea, että turha on hänen ruveta Siiriä pitämään mielessäkään. Ja piti poikamaisena tekona semmoisen talon kuin Vaaralan poikana, vieläpä Vaaralan isäntänä, ruveta yhtä tyttöä paljon suksuttelemaan, joita on tyttöjä kuni sieniä metsässä, ja kertoili, miten Lahnasjärven pitäjäässä on paljon rikkaita tyttöjä.
»On Honkamäessä, on Kukkolassa, on Pöyhösessä, on Anttilassa, on
Kassilassa, on Timosella, on Tuoppalassa, on Kivelässä, on
Säynetlahdessa, on Kosulassa. Siinä on jo tasanen kymmen ja ne ovat
kaikki rikkaampia kuin Siiri.»
»Rikkaampia?» keskeytti Jukke ihastuen.
»Rikkaampiapa tietystikin!» lisäsi ukko varmasti. »Ja sen sanon, että sinne kun ajaa, niin siitä metsästä ei tarvitse tyhjänä lähteä. Ja ne eivät ole niin tarkkoja, esimerkiksi uskonnon asioissa, kuin tämä Siiri. Tämä se niin nenällä haistellen valihtee, vaikka kaikkein vähimmän kai sillä uskonnolla velliä höystetään.»
»Sitä minäkin samaa sanon», keskeytti Jukke. »Vähän kai siitä vatsa täyttyy, vaikka pitäähän sitä hupsuille mieliksi olla olevinaan niinkuin markkinoillakin.»