"No mutta sanoithan sinä ensimäisen kirveen teoksesikin pajan loukkoon joutuneen, vaikka olit tynnyrin hiiliä polttanut. Kunhan teet niin monta A:ta kuin kirvestä olet tehnyt, niin kyllä se sitten tulee yhtä hyvä kuin kirveskin nyt."
Näissä Marian sanoissa kuului salaista arkuutta, josko Tapani kuitenkin kyllästyisi ja lopettaisi siihen, joten sitä sitten ei saisi koskaan alkamaan. Tämän arkuuden huomasi Tapanikin ja nujautti voimakkaita hartioitaan ja sanoi: "Sen minäkin sanon, että jos teen yhtä monta A:ta kun olen tehnyt kirvestä, niin uskon että ei enää A kaipaa kätilöä syntyessään. Mutta alkuhan se on aina hankala, sanoi entinen juurivakan tekijä."
Sen sanottuaan Tapani painui taas pöydän laitaa vasten ryntäilleen piirtämään A:ta ja kielen kärki taas ilmestyi hampaitten välistä näkyviin.
Nyt Maria ei viitsinyt enää nauraa, tuntui pahalta äskeinenkin naurunsa; pelkäsi sillä pahottaneensa Tapanin mieltä, mutta ei osannut sitä kuitenkaan anteeksi pyytää, jäi vaan ajattelemaan Tapanin uhraavaisuutta, kun se hänen tähtensä voi antautua noin lapselliseen ponnistukseen.
Kauvan aikaa olivat nyt kumpikin toisilleen virkkamatta. Mutta viimein
Maria hiipi Tapanin olan yli katsomaan ja varsin miellyttääkseen
Tapania iloisesti huudahti: "No johan ne rupesivat paranemaan. Ei muuta
kuin alku on matkassa. Hiljaa se härkäkin kyntää."
"Kyllä tästä kalu tulee kunhan verrytellään, sanoi taulan tekijä", virkkoi Tapani hymyillen ja piirti vaan A:ta että posket pullistuivat jännityksen painosta ja otsassa oli ihan kikaraisillaan pieniä hikihelmiä.
Maria rupesi nyt pelkäämään että taitaa Tapanille ruveta ponnistus menemään yli voimien. Hän laski sentähden kätensä Tapanin olkapäälle ja kehotti:
"Mutta jospa rupeisit nyt tekemään niitä pieniä kirjaimia mitä siinä mallin alimaisessa osassa on. Ne ovat saman nimisiä kuin siinäkin ylä-osassa. Niiden nimet saat kiinni kun muistat Aapisen tapulan. Muistathan sen?"
"No, jo toki. Kyllä tuota penikkana sai siksi monta kertaa juntata päähänsä, ja jos huomenna et sattunut muistamaan, niin tuli korvalle läimäys, että kotvasen pyöri maailma mustana silmissä ja korvat maukuivat, että luuli hautauskellojen soitannan kuuluvan. Luulisi niitten toki yhden miehen ijän pysyvän kallossa."
Sen sanottuaan rupesi Tapani tekemään pieniä kirjaimia. Mutta mitä kummia! Kynästä ei lähtenytkään mitään. Tapanin silmät menivät tavattoman pyöreiksi ja melkein hätäisesti huudahti hän: "Loppuiko tästä aine?"